Luolasukellus

tekniikkasukellusta luolissa

Luolasukellus on tekniikkasukellusta vedenalaisissa luolissa. Luolat ovat kokonaan tai osittain veden täyttämiä, ja ne voivat olla luonnonluolia tai keinotekoisia luolia. Luolat ovat yleensä alle 30 metrin syvyydessä eivätkä koskaan yli 40 metrin syvyydessä, sillä niin syvältä on vaikea nousta tarpeen vaatiessa nopeasti takaisin pinnalle. Luolasukeltaja voi kuitenkin sukeltaa vaakatasossa satoja metrejä luolan sisään. Luolassa ei ole aaltoja tai tuulta, eikä sukeltaja kärsi pahoinvoinnista. Joissakin makean veden luolissa on satojen metrin näkyvyys, meriluolissa selvästi lyhyempi.[1]

Luolasukeltajia menossa luolaan.
Luolasukeltaja varusteissaan.

Lajin vaativuuden vuoksi vain pieni osa kaikista sukeltajista sukeltelee luolissa. Luolasukelluksen suosio on kuitenkin 2000-luvulla kasvanut sitä mukaa, kun varusteet ja tekniikat ovat kehittyneet. Luolasukellusta harrastetaan monesta syystä, kuten sen haasteellisuuden ja sen tarjoamien monenlaisten elämysten vuoksi. Usein tutkittavassa luolassa ei ole koskaan käynyt ihmisiä aikaisemmin, mikä saa luolasukeltajan tuntemaan itsensä tutkimusmatkailijaksi.[1]

Luolasukellus on äärimmäinen extremelaji, sillä se on fyysisesti ja psyykkisesti hyvin vaativaa sekä hyvin vaarallista. Lajissa käytetään erityistä sukelluslaitteistoa ja -tekniikoita, ja se vaatii sukeltajalta fysiikkaa, osaamista ja koulutusta. Luolasukelluksella on maine yhtenä maailman vaarallisimmista urheilulajeista, sillä siinä on tapahtunut satoja kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. 1970- ja 1980-luvuilla jopa yksi viidestätoista sukelluksesta johti kuolemaan, ja kuolemia tapahtuu 2000-luvullakin. Suurin osa kuolleista luolasukeltajista ei kuitenkaan ollut käynyt läpi tarvittavaa koulutusta, tai he sukelsivat puutteellisissa varusteissa.[1]

Luolasukellusta alettiin harrastaa sen jälkeen, kun ranskalainen Jacques-Yves Cousteau kumppaneineen oli keksinyt sukelluslaitteet vuonna 1943. Jo vuonna 1936 brittiläinen Jack Sheppard oli tosin tutkinut vedenalaisia luolia omatekoisella sukelluslaitteistollaan. Varhaisin edelleen toimiva luolasukelluskerho perustettiin Britanniassa vuonna 1946. Yhdysvalloissa luolasukelluksen pioneeri oli Sheck Exley, joka tutki luolia niin Floridassa kuin ulkomaillakin. Luolasukellus kehittyi edelleen toisen maailmansodan jälkeen, kun sukelluslaitteistoja oli sodan jäljiltä paljon saatavilla. Sukeltajat menivät luoliin noihin aikoihin yleensä kävellen merenpohjassa, sillä se oli turvallisempaa kuin uiminen. Välineiden kehityksen myötä 1960-luvulla sukeltajat pystyivät oleskelemaan luolissa paljon aiempaa kauemmin.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Robinson, Tom (toim. Booth, Douglas & Thorpe, Holly): Berkshire Encyclopedia of Extreme Sports, s. 58–63. Berkshire, 2007. ISBN 978-0-9770159-5-5.