Luohua

kylä Siikajoen kunnassa

Luohua on kylä Siikajoen kunnassa.[1] Vuoteen 1973 asti kylä kuului tuolloiseen Paavolan kuntaan. Vuosina 1973–2006 kylä kuului Paavolan ja Revonlahden kuntaliitoksen yhteydessä perustettuun Ruukin kuntaan. Vuoden 2007 alusta lähtien kylä on kuulunut Siikajoen ja Ruukin kuntaliitoksen yhteydessä perustettuun uuteen Siikajoen kuntaan.

Kylä sijaitsee noin 20 kilometriä kuntakeskuksesta Ruukista kaakkoon. Kylän läpi virtaa Luohuanjoki.

Koulu muokkaa

Luohuan koulu aloitti toimintansa vuonna 1892. Koulu on toiminut koko historiansa ajan samassa rakennuksessa. Sitä on laajennettu kahteen otteeseen: 1930-luvulla rakennukseen tehtiin toinen kerros, ja 1980-luvulla rakennettiin liikuntasali. Luohuan nykyinen koulupiiri muodostuu entisistä Rankisen ja Heinolanperän koulupiireistä.[2]

Tunnettuja luohualaisia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Luohua Siikajoki. Viitattu 13.7.2016.
  2. Luohuan koulun toimintaArkistoitu kopio Siikajoki. Arkistoitu 27.8.2016. Viitattu 13.7.2016.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.