Lumivyöry

Lumivyöry eli laviini on luonnonilmiö, joka syntyy, kun rinteessä paikallaan pysynyt lumimassa irtoaa ja vyöryy alas rinnettä.

Irtolumivyöry liikkeessä.

Tyypit

Lumivyöryn päätyyppejä ovat irtolumivyöry ja laattalumivyöry. Irtolumivyöry alkaa yhdestä pisteestä ja leviää siitä alemmas. Laattalumivyöry alkaa yhtenäisen lumilaatan päällä olevaan ohueen ja heikkoon pintakerrokseen tulevasta halkeamasta, joka kasvaa nopeasti. Laattalumivyöryt ovat yleensä suurempia kuin irtolumivyöryt ja siksi myös vaarallisempia.

Lumivyöry voi tapahtua kuivassa tai märässä lumessa. Kuivassa lumivyöryssä on usein tiheä pohjavirtaus ja puuteriluminen pintavirtaus. Sen tiheässä ytimessä on nestemäinen saltaatiokerros. Joissain irtolumivyöryissä, kuten hyvin jyrkällä rinteellä, tiheää virtaavaa ydintä ei aina ole, tai puuterilumivyöry erkaantuu tiheästä vyörystä. Märkä lumivyöry etenee ilman puuterilumipintaa.

Kuivat lumivyöryt voivat saavuttaa jopa 60 metrin sekuntinopeuden, ja ne saattavat peittää kaiken mikä niiden tielle tulee. Märät lumivyöryt ovat hitaampia, toisinaan yli 30 metriä sekunnissa, ja ne voivat ohjautua helpommin notkoihin ja muihin pinnanmuotoihin.

Jäävyöry voi syntyä, kun kielekkeen yli kasvanut jäämassa romahtaa ja vyöryy jääkimpaleina rinnettä alas. Sen yllä kulkee tomupilvi tai puuterilumipilvi, joka vyöryy pitemmälle kuin jää eikä aiheuta yhtä paljon vahinkoa. Toinen jäävyöryn tyyppi on se, kun jäätiköstä lohkeaa suuri jääkimpale ja vyöryy alas kuin maanvyöry. Jäävyöryt voivat aiheuttaa paljon vahinkoa. Esimerkiksi Perussa vuosina 1962 ja 1970 tapahtuneet jäävyöryt surmasivat yhteensä 25 000 ihmistä.

Loskavyöryssä lähtee liikkeelle paksu kerros loskaa eli vetistä lunta. Loskavyöryt ovat yleisiä etenkin keväisin suurilla leveysasteilla, kuten Pohjois-Norjassa tai Alaskassa. Loskan mukana voi vyöryä myös vettä, jäätä, lunta, kiviä ja maata, mikä tekee loskavyöryistä vaarallisia.

Myös katoilta voi vyöryä lunta, joka hautaa ihmisiä ja autoja alleen.

Syntyminen ja kulku

Laattavyöryn jälki lumivyöryn lähtöalueella.

Lumivyöryllä on lähtöalue jyrkässä rinteessä, kulkuväylä sekä kasautumisalue. Lumivyöry saattaa kerätä reittinsä aikana runsaasti lisää massaa, ja sen nopeus kasvaa. Kasautumisalueella lumivyöry pysähtyy.

Lumivyöry syntyy, kun lunta paikoillaan pitävät voimat eivät enää jaksa pitää lumimassaa kaltevalla rinteellä. Useimmat lumivyöryt laukeavat itsestään sään vaikutuksesta, mutta ihmiselle vaaraa aiheuttavat lumivyöryt ovat usein heidän itsensä laukaisemia.

Kuivan lumivyöryn lähtöalue on kaltevuudeltaan vähintään 25 astetta. Suuret laattalumivyöryt alkavat yleensä kaltevuudeltaan 30–45-asteisilta rinteiltä. Jyrkemmillä rinteillä syntyy useammin lumivyöryjä, mutta ne ovat pienempiä. Märkä lumivyöry alkaa keskimäärin 5–20-asteisessa rinteessä. Kun maanpinta on karheaa, kitkaa on paljon, ja lumivyöry vaatii alkaakseen enemmän lunta kuin sileämmällä maalla.

Maaston jyrkkyyden jälkeen tärkein lumivyöryn maastotekijä on rinteen suunta aurinkoon ja tuuleen nähden. Tuulelle altistuminen määrittää lumivyöryn lähtöalueen lumen määrän. Tietyt pinnanmuodot keräävät erityisen paljon lunta. Auringon paiste tiettyinä vuodenaikoina vaikuttaa lumen lämpötilaan ja ominaisuuksiin. Muita lumivyöryihin vaikuttavia rinteen ominaisuuksia ovat rinteen koko ja rakenne, maanpinnan karheus, kasvillisuus sekä korkeus merenpinnasta. Lähtöalueen laajuus ja reitin pituus vaikuttavat lumivyöryn kokoon. Notkot ohjaavat lumivyöryä. Laattalumivyöryt ovat harvinaisia metsäisessä maastossa, jossa kasvaa vähintään 500–1000 vartta hehtaarilla.

Törmäyspaine

Lumivyöryn törmäyspaine on lumivyöryn nopeuden neliö kerrottuna lumivyöryn tiheydellä. Korkein paine saavutetaan suurten kuivien lumivyöryjen tiheän ytimen törmäysten ensivaiheissa. Lumivyöryjen mittauksissa on havaittu jopa 700 kilopascalin paineita. Myös märkien lumivyöryjen paine voi olla suuri niiden tiheyden johdosta, vaikka ne ovatkin hitaampia kuin kuivat lumivyöryt.

Vaarallisuus ja tuhot

Lumivyöryn tuhojen korjailua Ranskassa.

Lumivyöryyn joutunut ihminen voi hautautua lumen alle tai ruhjoutua esteisiin. Lumen alla hengissä selviäminen alkaa olla huomattavan vaikeaa jo 15 minuutin jälkeen.

Liikkuja on vaarassa kaikissa lumivyöryn reitin kohdissa lähtöalueesta kasautumisalueelle. Turvallisimpia alueita ovat merkityt reitit, loivat rinteet sekä korkeat kohdat kuten harjanteet. Luonnossa liikkuvalle ihmiselle vaarallisimpia ovat laattavyöryt. Ihmiselle vaarallisia lumivyöryjä syntyy yleisesti vain rinteissä, joiden jyrkkyys on 25–45°, mutta jopa 15° rinne voi vyöryä sopivissa olosuhteissa. Sen sijaan 45° jyrkemmille rinteille satanut lumi valuu itsestään pois, ennen kuin sitä kertyy vaarallisen paksu kerros.

Suomessa tuhoisat lumivyöryt ovat melko harvinaisia. Taajaan asutetuissa vuoristoissa, kuten Alpeilla, ne ovat yleinen uhkatekijä. Ihmishenkiä vaativien onnettomuuksien lisäksi lumivyöryt aiheuttavat taloudellista vahinkoa esimerkiksi tuhoten metsää, rakennuksia ja infrastruktuuria. Lumivyöry voi myös katkaista auto- tai rautatien ja pysäyttää liikenteen.

Lumivyöryt tappoivat esimerkiksi vuosina 2004–2009 keskimäärin noin 150 ihmistä vuosittain. Suurin osa uhreista on nykyaikana harrastajakiipeilijöitä, jotka laukaisevat itse lumivyöryt.

Ennustaminen

Hangen poikkileikkaus on paljastanut heikon ja helposti sormilla kaiverrettavan lumikerroksen, jollainen voi altistaa laattalumivyörylle.

Katso myös: Lumiturvallisuus

Lumivyöryjä ennustetaan lumen epävakauden, pakkaantumistekijöiden ja säätekijöiden perusteella. Laattalumivyöryn vaara havaitaan esimerkiksi siitä, jos lumipeitteessä on heikko kerros, tai kerrosten välinen side on heikko. Säätekijöistä tärkeimmät lumivyöryn ennustajat ovat lumen kerääntyminen sateen ja tuulen vaikutuksesta, ilman ja lumen lämpötila sekä lämpötilan kehitys. Myös lumisateen tyyppiä, uuden lumen tiheyttä, lumen syvyyttä, auringonsäteilyä, ilmankosteutta, lumen kovuutta ja lumen pinnan tilaa tarkkaillaan.

Lumivyöryalueilla julkaistaan päivittäisiä lumivyöryennusteita.

Lähteet

• Stethem, Chris (toim. Bobrowsky, Peter T.): ”Avalanches”, Encyclopedia of Natural Hazards, s. 31–34. Springer, 2013. ISBN 978-90-481-8699-0
• McClung, David & Schaerer, Peter: The Avalanche Handbook. The Mountaineers Books, 2011. ISBN 0-89886-809-2