Lukuseurat
Lukuseurat olivat 1700- ja 1800-luvulla toiminut organisaatiomuoto, jota pidetään yleisten kirjastojen esimuotona. Lukuseurat olivat eräänlaisia osuustoiminnallisia yrityksiä, joiden tarkoituksena oli hankkia luettavaa jäsenilleen, jotka sitten kierrättivät kirjoja keskenään. Aloitteentekijöinä olivat virkamiehet, vapaiden ammattien harjoittajat ja porvarit. [1]
Lukuseuroja oli kokonainen kirjo löyhistä muutaman ihmisen piireistä aina satoja jäseniä kattaviin seurapiiriklubeihin. Lukuseurat olivat yksi niistä keinoista, joilla ihmiset koettivat saada tarpeeksi lukemista köyhtymättä ja löytää yhteyden muihin lukeviin ihmisiin. [2] Lukuseurat olivat myös ensimmäisiä säätyrajojen ylittäviä yhdistystoiminnan muotoja. [3] Lukuseurojen ja lukuhalun, saksaksi Leselust, samanaikaista nousua on pidetty merkittävänä lukemiseen liittyvänä tekijänä 1700-luvun lopulla. [4]
Benjamin Franklinin Philadelphiassa 1731 ideoimaa kirjastoa (Library Company of Philadelphia) on arvailtu yhdeksi lukuseurojen kantamuodoksi, mutta samantapaisia oli Euroopassakin. Laajamittaisena lukuseurat olivat ennen kaikkea saksalainen ja anglosaksilainen ilmiö. [3] Varsinaiset käytännön esimerkit Pohjoismaihin saatiinkin Saksasta, jossa ensimmäiset lukuseurat (Lesegesellschaft) perustettiin 1700-luvun alussa. [5] Ruotsissa lukuseurojen (läsesällskap) kukoistusaika oli 1770- ja 1780-luvuilla. Ensimmäinen suomalainen lukuseura perustettiin Vaasaan vuonna 1794. [1]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Dann, Otto: Lesegesellschaften und bürgerliche Emanzipation: ein europäischer Vergleich. München: Beck, 1981.
- Karjalainen, Marjaana: Kansankirjastojen kehitys Suomessa vuosina 1802-1906. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1977.
- Mäkinen, Ilkka: [ojs.tsv.fi/index.php/inf/article/view/1467/1314 - 42k Keskusteluja lukutuvassa: kirjastot lähelle kansaa] 1994a. Viitattu 19.1.2012.
- Mäkinen, Ilkka: Lukuseuroista yleisiin kirjastoihin - ja takaisin?. Bibliophilos, 1994b, nro 53.
- Tunturi, Janne: Lukuseurat ja lukuhalu. Lukupiirikirja, 2010. Helsinki: BTJ.