Lucrecia Martel (s. 14. joulukuuta 1966 Salta, Argentiina) on argentiina­lainen elokuva­ohjaaja, jonka tunnetuimpia pitkiä näytelmä­elokuvia ovat Kuuma suo (La Ciénaga, 2001) ja La mujer sin cabeza (”Päätön nainen”, 2008). Martel kuuluu Lisandro Alonson ja Pablo Traperon ohella 1990-luvun lopulla alkaneeseen argentiina­laisen elo­kuvan ”uuteen aaltoon”.

Martel vuonna 2008.

Lucrecia Martel syntyi moni­lapsiseen perheeseen Argentiinan konserva­tiivisessa pohjois­osassa. Hän kävi katolista koulua ja haaveili ryhtyvänsä eläinten­hoitajaksi tai tähti­tieteilijäksi. 15-vuotiaana hän sai video­kameran, ja opiskel­lessaan myöhemmin viestintää yli­opistossa Buenos Airesissa opintoihin kuulunut animaatiokurssi herätti lisää kiinnostusta elokuvaan. Loppu­työnsä aiheeksi hän otti arkki­tehtuurin Holly­woodin kauhu­elokuvissa. Opinnäytteen ohjaaja kuitenkin kuoli kesken kaiken, ja Martel jätti opinnot sikseen. Vähä­pätöisinä pitämiensä televisio­dokumenttien jälkeen Martel pääsi ohjaamaan ensimmäisen pitkän näytelmä­elokuvansa, kahden porvaris­perheen laiskaa ja alkoholin värittämää lomailua kuvaavaa elokuvaa La Ciénaga (2002, suomen televisio­esityksessä nimellä Kuuma suo).[1]

Seuraavan elo­kuvansa, teini­tytön seksi­kokeiluista kertovan La niña santan (2004) pää­tuottajaksi Martel sai Pedro Almodóvarin. Kolmas pitkä elokuva La mujer sin cabeza on psykologinen trilleri, joka vuonna 2016 äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 100 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa[2].

Lähteet muokkaa

  1. Stone, Judy. ”Argentine director Lucrecia Martel keeps viewers guessing.” Oakland Tribune 12.5.2005. Haettu 26.8.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen): https://www.highbeam.com/doc/1P2-7012065.html[vanhentunut linkki]
  2. The 21st Century’s 100 Greatest Films, BBC Culture 24.8.2016.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Slobodian, Jennifer: ”Analyzing the Woman Auteur: The Female/feminist Gazes of Isabel Coixet and Lucrecia Martel”. The Comparatist, toukokuu 2012. Artikkeli verkossa (Arkistoitu – Internet Archive) (vaatii HighBeam-tilauksen)
  • Martin, Deborah: The Cinema of Lucrecia Martel. Manchester University Press, 2016. ISBN 9780719090349.