Avaa päävalikko

Loppuheitto eli apokopee (kreik. ἀποκοπή < ἀποκόπτειν ’typistää, katkaista’; ἀπο- ’pois’ ja κόπτειν ’leikata’) on foneettinen ilmiö, jossa yksi tai useampi äänne jätetään pois sanan lopusta. Tämä poisjätetty äänne on useimmiten painoton vokaali.

Loppuheitto ja historiallinen fonetiikkaMuokkaa

Historiallisessa fonetiikassa loppuheitolla usein viitataan painottoman vokaalin poisjääminen.

Painottoman vokaalin poisjääminenMuokkaa

  • vulgaarilatina pan[e] > espanja pan ’leipä’
  • vulgaarilatina lup[u] > ranska loup ’susi’
  • latina strat[a] > englanti street ’katu’

Muiden äänteiden poisjääminenMuokkaa

  • latina illu[d] > espanja ello se

Loppuheitto kieliopillisena sääntönäMuokkaa

Joissakin kielissä loppuheitto on pakollinen tietyissä ympäristöissä. Esimerkiksi espanjan kielessä useiden substantiivia edeltävät adjektiivien loppuvokaali jää pois, kun kyseinen substantiivi on sekä maskuliini että yksikössä. Täten uno-sanasta (yksi) tulee un ja grande-sanasta (suuri, iso) tulee gran. Näin ollen espanjan kielessä sanotaan un mundo (yksi maailma) eikä uno mundo ja gran aventura (suuri seikkailu) eikä grande aventura.

Loppuheiton käyttö runoissaMuokkaa

  • saksa ich gebe > runollinen saksa ich geb’ ’minä annan’

Loppuheitto suomalais-ugrilaisissa kielissäMuokkaa

SuomiMuokkaa

Loppuheitto murteissaMuokkaa

Lounaismurteissa loppuheitto on erittäin yleinen ja rajoittuu sanojen loppuvokaaliin eli kaikista useampitavuisista sanoista ja kaksitavuisista, joissa ensimmäinen tavu on pitkä, loppuvokaali jää pois.

ViroMuokkaa

Viron kielessä loppuheitto esiintyy sanoissa, joissa ensimmäisen tavun vokaali on pitkä:

  • viro: piim, linn ’maito, kaupunki’ (vrt. suomen piimä, linna)

Kun ensimmäisen tavun vokaali on lyhyt, loppuheittoa ei ole:

  • viro: tuli, lumi (myös suomeksi samat)

Aiheesta muuallaMuokkaa