Loletha Elaine "Lola" Falana (s. 11. syyskuuta 1942) on yhdysvaltalainen näyttelijä, muusikko ja tanssija. Hän syntyi Camdenissa, New Jerseyssä, ja vietti suurimman osan lapsuudestaan Philadelphiassa, Pennsylvaniassa.

Lola Falana
Henkilötiedot
Syntynyt [1]

Falana tuli varhaisella urallaan tunnetuksi muun muassa Golden Boy -musikaalista (1964), joka aloitti hänen yhteistyönsä Sammy Davis Jr.:n kanssa. Hän tuli myöhemmin tunnetuksi myös televisiosta; hän lisäksi poseerasi Playboylle ja julkaisi musiikkia, kuten discolevytyksen "There's A Man Out There Somewhere" (1975), joka nousi Billboardin R&B-listan 67. sijalle. 1960-luvun lopulla hän alkoi työskennellä menestyksellä Italiassa.

Falana oli 1970-luvulla ehdolla Tony-palkinnon ja Golden Globen saajaksi. Hän on vetäytynyt näyttelijänuraltaan ja omistautuu tätä nykyä lähinnä uskonnolliselle elämälle. Hän koki 59-vuotispäivänsä aattona ilmestyksen, jonka hän myöhemmin tulkitsi ennakkovaroitukseksi syyskuun 11. päivän iskuista.[2]

Falanalla on MS-tauti. Hän on kärsinyt erityisen pahoja relapseja 1980-luvun lopulla ja uudelleen vuonna 1996.

Lähteet muokkaa

  1. (en) SNAC  . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. http://www.911-remember.com/page2.html (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa