Lokka

kylä Sodankylässä
Tämä artikkeli kertoo Sodankylän kylästä. Tekojärvestä kertoo artikkeli Lokan tekojärvi.

Lokka on Sodankylän kuntaan kuuluva kylä kunnan koillisosassa, Keski-Lapissa. Kylässä on noin 100 asukasta. Lokan kylä on antanut nimen Lokan tekoaltaalle, jonka kaakkoisrannalla se sijaitsee.

Lokan kylää tekojärven patotieltä, josta laskeutuva tie etualalla.

Elinkeinoja

muokkaa

Luontaiselinkeinot ovat edelleen tärkeitä Lokan kylän asukkaille. Kylässä harjoitetaan poronhoitoa ja se kuuluu Kemin-Sompion paliskuntaan. Lokan tekoallas on kylälle tärkeä kalastusalue. Kylässä toimii osuuskunta, joka jalostaa luontaiselinkeinojen tuotteita.

Historiaa

muokkaa

Lokan seudun ensimmäiset asukkaat olivat lappalaisia, joiden talvikylä sijaitsi nykyisen kylän eteläpuolella. Suomalaisia ilmestyi Lokan seuduille 1600-luvulla.lähde?

Suomen itsenäistyttyä kylä koki rajan levottomuutta Venäjän puolelta tulleiden kolttien tehdessä ryöstöretkiä. Jatkosodan aikana Neuvostoliiton partisaanit hävittivät kymmenen taloa käsittäneen kylän tekemässään hyökkäyksessä 14. heinäkuuta 1944, ja surmasivat samalla 21 kylän asukasta. Hieman myöhemmin Lapin sodan aikana saksalaiset polttivat osan kylästä asukkaiden ollessa evakuoituina. He palasivat jälleenrakentamaan kotikyläänsä keväällä 1945.lähde? Jälleenrakennustöihin osallistui 1940-luvun lopulla myös Kansainvälisen Vapaaehtoisen Työleirijärjestön vapaaehtoisia eri puolilta Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.[1]

Vuonna 1967 rakennettu Lokan tekoallas merkitsi suurta muutosta seudun luonnossa ja asukkaiden olosuhteissa. Rakennustyömaa tarjosi työtä, mutta tutut metsästysmaat ja kalavedet jäivät altaan alle.lähde?

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Lapinoja, Niilo: Lokka – Sompion Lapin perimmäinen ja kovan kohtalon kylä nousee tuhkasta. Helsingin Sanomat, 23.7.1948, s. 3. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 4.3.2018.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Kauhanen, Jouni: Lokan ja Porttipahdan tekojärvien sosiaalihistoria : nöyrtyminen ympäristöpakolaiseksi. Omakustanne, 2014. ISBN 978-952-68155-0-3.