Lohikäärmeveneiden juhla

kiinalainen juhla

Lohikäärmeveneiden juhla tai festivaali myös duan wu tai tuen ng (perint.: 端午節; yksink.: 端午节; pinyin: Duānwǔ jié; Jyutping: Dyun1 ng5 zit3) on kiinalainen kansallinen juhlapäivä. Sitä vietetään kiinalaisen kuukalenterin mukaan viidennen kuun viidentenä päivänä.[1] Juhlan näkyvimpiä piirteitä lohikäärmevenekilpailujen ohella on bambunlehtiin käärittyjen, pyramidin muotoisten riisikakkujen (kiinaksi zòngzi / jung) tarjoaminen.[1]

Zongzi

Juhla juontaa juurensa Qu Yuanin (noin 340–278 eaa.) muiston kunnioittamisesta. Qu oli Chun tuomioistuimen neuvonantaja, joka ehdotti allianssia uhkaavan Qin-valtion takia, mutta joutui ehdotuksensa takia maanpakoon ja myöhemmin hukuttautui jokeen, kun oli kuullut keisarin vangitsemisesta ja valtionsa valtauksesta.[1] Koska Qu Yuanin uskottiin muuttuneen vedenhengeksi kuoltuaan, riisikakkuja heiteltiin veteen hänen ruuakseen ja vuosisatoja myöhemmin ne alettiin kääriä lehtiin, etteivät lohikäärmeet söisi niitä.[1] Lohikäärmevenekilpailuja on kerrottu järjestetyn Qu Yuanin juhlimiseksi 400- tai 500-luvun eaa. alussa, mutta tutkijat sanovat, että samanlaisia veneitä on käytetty jo satoja vuosia aiemmin.[1] Lohikäärmeveneitä on saatettu käyttää myös sotilaallisissa harjoituksissa Hubein alueella.[1]

Juhla venekilpailuineen on erityisen suosittu Kiinan eteläisissä maakunnissa.lähde? Lohikäärmeveneillä kilpaileminen on levinnyt muuallekin maailmaan. Suomeen sen toi Helsingin Kanoottiklubi 1990-luvun alussa.lähde?

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Jeninne Lee-St.John: The Legends Behind the Dragon Boat Festival Smithsonian 14.5.2009. (englanniksi) Viitattu 18.7.2022.
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.