Lloyd Kelly
Lloyd Kelly (s. 6. lokakuuta 1998 Bristol) on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän edustaa Serie A:ssa pelaavaa Juventusta.[1]

Kelly pelasi Bristol Cityn junioreissa ja nousi kaudella 2017–2018 mestaruussarjassa pelanneeseen edustusjoukkueeseen. Hän pelasi kahden kauden aikana 43 mestaruussarjaottelua ja teki niissä kaksi maalia.[1]
Kelly siirtyi kesällä 2019 valioliigajoukkue Bournemouthiin. Hän pelasi ensimmäisellä valioliigakaudellaan vain kahdeksan liigaottelua oltuaan useiden vammojen vuoksi pitkään syrjässä. Kaksi seuraavaa kautta Bournemouth pelasi mestaruussarjassa, jossa Kelly pelasi ensimmäisellä kaudella nousukarsinta mukaan lukien 38 ottelua ja toisella kaudella 41 ottelua. Hän teki molemmilla kausilla yhden maalin. Kaudella 2022–2023 Bournemouth oli jälleen Valioliigassa ja Kelly pelasi 23 ottelua, joissa kaikissa hän oli avauskokoonpanossa. Syyskuussa tullut nilkkavamma piti hänet pari kuukautta poissa kentiltä. Kaudella 2023–2024 hän pelasi niin ikään 23 valioliigaottelua, joista 17:ssä hän oli avauskokoonpanossa.[1]
Kelly siirtyi Valioliigan Newcastleen ilmaissiirrolla heinäkuussa 2024. Hän pelasi seurassa kaudella 2024–2025 10 valioliigaottelua, joista neljässä hän oli avauskokoonpanossa.[1]
Helmikuussa 2025 Kelly siirtyi Newcastlesta italialaisseura Juventukseen loppukauden kattavalla lainasopimuksella, joka velvoitti Juventuksen ostamaan Kellyn pysyvästi 14,5 miljoonalla eurolla kesällä 2025 tiettyjen menestysehtojen täyttyessä.[2] Hän pelasi kevätkauden 2025 aikana Juventuksessa 12 ottelua Serie A:ssa ja kaksi ottelua Mestarien liigassa. Siirto Juventukseen vakinaistui kesällä 2025.[1]
Kelly on pelannut Englannin alle 20- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Hän pelasi alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa vuosina 2019 ja 2021.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Lloyd Kelly Transfermarkt. (englanniksi)
- ↑ Nair, Aadi, Stynes, Trevor & Ferris, Ken: Juventus sign Newcastle defender Kelly on loan Reuters. 3.2.2025. Viitattu 29.3.2025. (englanniksi)
1 Perin | 2 Costa | 3 Bremer | 4 Gatti | 5 Locatelli | 6 Kelly | 7 Conceição | 8 Koopmeiners | 9 Vlahović | 10 Yıldız | 11 González | 12 Veiga | 14 Milik | 15 Kalulu | 16 McKennie | 17 Adžić | 19 Thuram | 20 Kolo Muani | 22 Weah | 23 Pinsoglio | 26 Douglas Luiz | 27 Cambiaso | 29 Di Gregorio | 32 Cabal | 37 Savona | 40 Rouhi | 51 Mbangula | Valmentaja: Tudor