Litvinovin pöytäkirja
Litvinovin pöytäkirja oli vuonna 1929 laadittu sodan kieltävä sopimus Neuvostoliiton ja sen useimpien läntisten naapurimaiden välillä. Sopimuksen isä oli neuvostoliittolainen diplomaatti ja maan tuleva ulkoministeri Maksim Litvinov, joka uskoi valtioiden välisillä sopimusjärjestelyillä taattavaan kollektiiviseen turvallisuuteen.
Neuvostoliitto oli jo maaliskuussa 1926 tarjonnut keskinäistä hyökkäämättömyyssopimusta Suomelle ja Baltian maille, mutta neuvottelut eivät johtaneet mihinkään.[1] Neuvostoliitto ja sen kaikki läntiset rajanaapurit Suomea lukuun ottamatta allekirjoittivat kuitenkin vuonna 1928 kansainvälisen Kellogg–Briand-sopimuksen, jolla kiellettiin sodan käyttäminen politiikan välineenä. Koska sopimuksen voimaanastuminen näytti viivästyvän, tarjosi Litvinov Neuvostoliiton naapurimaille mahdollisuuden sitä täydentävään bilateraaliseen lisäpöytäkirjaan, jonka mukaan pääsopimuksen sisältö astuisi voimaan Neuvostoliiton ja kunkin muun allekirjoittajavaltion välillä välittömästi pöytäkirjan ratifioinnin jälkeen. Romania, Puola, Latvia ja Viro allekirjoittivat lisäpöytäkirjan helmikuussa 1929. Suomi jäi ainoana Neuvostoliiton läntisenä naapurimaana sopimusjärjestelyn ulkopuolelle.[2] Neuvostoliitto solmi myöhemmin vielä erilliset hyökkäämättömyyssopimukset vuonna 1929 Saksan, vuonna 1931 Ranskan ja Puolan sekä viimein tammikuussa 1932 myös Suomen kanssa.[3]
Lähteet muokkaa
- Osmo Jussila, Seppo Hentilä ja Jukka Nevakivi: Finlands politiska historia 1809–2009. Schildts, Helsinki 2009.