Lintulammenpuisto on laaja viheralue Lintulan ja Höyhtyän kaupunginosissa Oulussa. Puisto sijaitsee kaupunginosien välissä, pääosin Lintulan alueella. Idässä puistoa rajaa Valtatie 4 ja lännessä Lintulammentie.

Lintulammenpuisto
Lintulammenpuistoa kesällä 2018.
Lintulammenpuistoa kesällä 2018.
Sijainti Lintula, Oulu
Koordinaatit 64°59′28″N, 025°29′45″E
Pinta-ala 18,7 ha[1]
Perustettu 1983[1]

Puiston alue varattiin viheralueeksi jo yleiskaavassa 1952. Puistoksi alue rakennettiin kuitenkin vasta 1983. Isolintulampi oli tuolloin lähes umpeen soistunut ja sen pohjoisosaa oli käytetty kaatopaikkana.[1]

Lintulammenpuiston keskiosassa sijaitsee Isolintulampi-niminen suurehko lampi ja suoksi kasvanut Pikkulintulampi. Kosteikkoa ympäröivissä kangasmetsissä on polkuja ja kevyen liikenteen reittejä sekä valaistu latu ja kuntopolku. Lammen pohjoisrannalla on katettu nuotiopaikka. Puiston kaakkoiskulmassa sijaitsee Lintulan urheilukeskus.[1][2]


Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Tuomisto, Kimmo et al.: Tiivistä ja vihreää. Höyhtyän suuralueen viheralueiden tarkastelu ja arvotus täydennysrakentamisen kannalta, s. 68-69. Oulu: Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, 2012. Osa 2 (viitattu 18.6.2018).
  2. Asemakaava Oulu. Oulu: Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, 10.6.2018. Karttatie - Oulun seudun karttapalvelu (viitattu 18.6.2018)