Linnaoikeus on Ruotsissa aiemmin käytössä ollut nimitys erikoistuomioistuimista, joita oli kahdenlaisia.

Linnaoikeus oli tiettyihin tiloihin kuuluva oikeusaste, jossa tilojen aateliset omistajat käyttivät pitkälle menevää tuomiovaltaa alustalaisiinsa nähden. Linnaoikeuksissa tuomittiin sekä maanlain että kartano-oikeuden mukaan ja tuomioita annettiin myös hengellisissä asioissa. Tällaiset linnaoikeudet lakkautettiin vuonna 1692.

Linnaoikeudeksi kutsuttiin myös kuninkaan hovia ja palvelusväkeä koskevia asioita käsitellyttä tuomioistuinta, joka oli toiminnassa 1681–1844. Tuomioistuimen puheenjohtajana toimi maaherra ja jäseninä oli kuusi miestä. Loppuaikoina tuomioistuin oli kaksiosastoinen eli se käsitti alemman ja ylemmän linnaoikeuden.

Lähteet muokkaa

  • Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1913
  • Nordisk familjebok, Nordisk familjeboks förlags 1917