Line Jahr (s. 16. tammikuuta 1984) on norjalainen mäkihyppääjä ja MM-mitalisti. Hän edusti Vikersund IF -seuraa.

Line Jahr
Line Jahr vuonna 2012.
Line Jahr vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt16. tammikuuta 1984 (ikä 40)
Drammen, Norja
Mäkihyppääjä
Pituus 163 cm
Seura Norja Vikersund IF
Suksimerkki Fluege.de
Maailmancup
Kaudet 2011-2016
Voitot 0
Palkintokorokkeella 0

Tietolaatikko päivitetty 18. elokuuta 2018

Mitalit
Line Jahr vuonna 2015
Line Jahr vuonna 2015
Maa:  Norja
Naisten mäkihyppy
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Falun 2015 sekajoukkuemäki

Jahr debytoi Mäkihypyn maailmancupissa joulukuussa 2011 Lillehammerin osakilpailussa sijoittuen sijalle 28. Näin ollen Jahr saavutti heti ensimmäiset maailmancupin pisteensä. Jahrin paras sijoitus maailmancupin osakilpailussa on neljäs sija, jonka hän on saavuttanut kolmesti; helmikuussa 2012 Zaōssa, maaliskuussa 2014 Planicassa ja helmikuussa 2015 Râșnovissa. Continental Cupista Jahr on saavuttanut kolme voittoa ja 22 palkintosijaa[1].

Jahr kilpaili vuoden 2014 talviolympialaisissa Sotšissa, jossa hän oli normaalimäen kilpailun yhdeksäs[2].

MM-kilpailuihin hän on osallistunut neljästi, vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2015. Vuonna 2015 hän saavutti sekajoukkuekilpailun hopeaa Falunista. Paras henkilökohtainen sijoitus on vuoden 2009 kilpailuiden normaalimäen yhdeksäs sija Liberecistä[1].

Lähteet muokkaa

  1. a b Line Jahr Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/ja/line-jahr-1.html (Arkistoitu – Internet Archive)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.