Lina Larissa Strahl
Lina Larissa Strahl (s. 15. joulukuuta 1997 Seelze, Ala-Saksi, Saksa) on saksalainen näyttelijä, laulaja ja lauluntekijä. Hänet tunnetaan rooleistaan Bibi Blocksbergina Bibi ja Tina -elokuvasarjassa ja Frankien roolissa Disney Channelin musiikkidraamassa The Lodge.
Lina Larissa Strahl | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Lina Larissa Strahl |
Syntynyt | 15. joulukuuta 1997 Seelze, Ala-Saksi, Saksa |
Ammatti | näyttelijä lauluntekijä laulaja |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 2013– |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Nuoruus
muokkaaStrahl syntyi vuonna 1997. Hän syntyi Seelzessä ja kasvoi Hannoverissa. Tällä hetkellä Strahl asuu Hampurissa. Hän on suhteessa saksalaisen näyttelijän Tilman Pörzgenin kanssa.
Ura
muokkaaVuonna 2013 Strahl voitti KiKa-kanavan musiikkikilpailun Dein Songin esitettyään finaalissa Freakin’ Outin, kappaleen, joka säveltiin yhdessä [✓MIA]]:n kanssa. Hän julkaisi singlen Wie ich bin maaliskuussa 2016. Hänen ensimmäinen albuminsa, Official, julkaistiin myöhemmin samana vuonna.
Strahl tunnetaan myös Bibi Blocksbergin roolista neljässä Bibi ja Tina -elokuva sarjassa, Lisa Marie Korollin kanssa. Vuonna 2017 hän esiintyi The Lodge -elokuvassa esittäen musiikkiopiskelijaa nimeltä Frankie. Myöhemmin samana vuonna Strahl julkaisi toisen studioalbuminsa, Ego. Tästä tuli hänen ensimmäinen top 5 -albuminsa Saksassa. 9. marraskuuta 2018 Strahl julkaisi kolmannen albuminsa nimeltä R3bellin. Albumi saavutti sijan 1 Saksan listoilla.