Liitutaulun raapimisääni

ihmisiä ärsyttävä ääni

Liitutaulun raapimisääni on ääni, joka syntyy kun liitutaulua raapaistaan kynnellä tai muulla terävällä, etenkin metallisella esineellä. Tämä ääni on yleisesti tiedetty erittäin ärsyttäväksi useimpien ihmisten mielestä. Kölnissä toimivan media- ja kommunikaatiokorkeakoulun professorin Michael Oehlerin mukaan ihmiset ovat ikään kuin ennaltamäärättyjä inhoamaan kynsien ääntä liitutaulua vasten.[1]

Kynnen ei tule koskettaa liitutaulua sille kirjoitettaessa.

Vuoden 2011 tutkimuksessa Oehler ja Christoph Reuter[2] esittivät hypoteesin, jonka mukaan äänen epämiellyttävyyden aiheuttaa ihmisen korvakäytävän muodon akustinen resonanssi, joka vahvistaa tiettyjä taajuuksia, varsinkin välillä 2 000–4 000 Hz, niin paljon että tämä aiheuttaa fyysistä kipua.[3] Nämä tutkimustulokset esitettiin Acoustical Society of American konferenssissa ja tukivat aikaisempaa vuoden 1986 tutkimusta, jonka teki Vanderbiltin yliopiston psykologi Randolph Blake kollegoineen. He huomasivat, että kynsien ääni liitutaululla ärsytti ihmisiä, vaikka äänen korkeimmat (kimeimmät) taajuudet suodatettaisiin pois. Tämän psykoakustiikan alan tutkimustyön ansiosta Blakelle myönnettiin vuoden 2006 Ig Nobel -palkinto.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Robert Siegel: Why Nails On A Chalkboard Drives Us Crazy 9.11.2011. NPR. Viitattu 1.4.2017.
  2. "Psychoacoustics of chalkboard squeaking" . Journal of the Acoustical Society of America 130: 2545. doi:10.1121/1.3655174. 
  3. Acoustical Society of America - Psychoacoustics of chalkboard squeaking acoustics.org. Viitattu 1.4.2017.
  4. Frances Romero: Top 10 Most Annoying Sounds: Nails on a Chalkboard 14.6.2010. TIME Magazine. Viitattu 1.4.2017.
Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.