Elämä on sirkusta, Jaska Jokunen

Elämä on sirkusta, Jaska Jokunen (Life Is a Circus, Charlie Brown) on Tenavien 20. animaatiojakso. Se esitettiin alun perin 24. lokakuuta 1980. Se sai parhaan animaation Emmy-palkinnon vuonna 1981.

Tiivistelmä muokkaa

Ressu makaa koirankoppinsa päällä ja kuulee musiikkia. Hän kulkee musiikin suuntaan ja näkee sirkuksen. Hän näkee muiden eläinten joukossa kolme villakoiraa ja lyöttäytyy heti valkoisen seuraan, joka myöhemmin paljastuu nimeltään Fifiksi. Ressu seuraa sitä sirkusteltan sisäänkäynnille kieli roikkuen ja pupillit sydämen muotoisina ja pysähtyy. Koiran valmentaja Polly näkee Ressun ja vetää hänet sisälle.

Seuraavana päivänä Piparminttu-Pipsa soittaa Jaska Jokuselle ja kertoo, että heidän koulunsa on antanut oppilaille vapaapäivän jotta nämä pääsisivät sirkukseen. Jaska Jokunen kertoo, että heilläkin on vapaapäivä koulusta ja he päättävät mennä yhdessä sirkukseen. Sirkuksessa lapset näkevät Ressun esiintymässä koiranäytöksessä. He kaikki tajuavat, että se on Ressu ja lopulta nauttivat hänen uudesta ammatistaan huolimatta siitä, että Ressu on täysin harjaantumaton. Jaska Jokunen ei kuitenkaan suvaitse sitä ja sanoo, että Ressun ammatti on olla hänen koiransa. Huolimatta siitä, että Ressu tekee itsensä naurunalaiseksi esityksessä, Pollyn pomo pyytää häntä ottamaan Ressun tuleviin esityksiin, mutta hänelle annetaan nimeksi Hugo Suuri.

Myöhemmin samana iltana Jaska Jokunen tajuaa, ettei Ressu ole palannut. Hän menee sirkuspaikalle juuri sopivasti ja näkee Ressun menevän konttivaunuun ja yhä seuraavan Fifiä. Vaunun portti sulkeutuu hänen edessään ja sirkusjuna lähtee liikkeelle. Seuraavassa kohtauksessa Ressu yrittää löytää hyvän ja lämpimän nukkumapaikan junan ollessa liikkeessä. Hän yrittää ensin maata kamelin kyttyröillä, mutta putoaa kummallakin kerralla kyttyröiden väliin. Sitten hän näkee toisen karhun vieressä jotain, mikä näyttää heinäpaalilta ja asettuu siihen. Se kuitenkin osoittautuu leijonaksi, joka herää ja katsoo Ressua halveksivasti. Ressu herää ja kun hän näkee leijonan katsovan häntä, hän juoksee peloissaan pois ja karhun päältä, joka ainoastaan herää. Ressu pysähtyy lopulta nähdessään muuta tarpeistoa vaunun toisessa päässä. Hän päättää maata yhden laatikon päällä, joka osoittautuu taikatempuksi, jossa sahataan ihminen kahtia. Hän putoaa laatikkoon ja hänen päänsä ja jalkansa työntyvät esiin laatikon päistä.

Aamulla kun sirkus saapuu seuraavaan esiintymispaikkaansa, Polly kouluttaa Ressua esitystä varten. Ensin hän opettaa Ressun ajamaan yksipyöräisellä maassa ja sitten köydellä. Ressu oppii myös tekemään voltin takaperin ja hänen seuraava esityksensä sujuu paremmin.

Sillä välin kotona Tellu sulkee Ressun kopin laittamalla oviaukkoon laudat ja kyltin, jossa lukee: "Poistettu käytöstä". Jaska Jokunen kertoo Epulle uudestaan, miksi hänen vanhempansa hankkivat hänelle koiran. Tämä kerrotaan myös elokuvassa Ressu lähtee maailmalle.

Polly päättää kehittää Ressun ja Fifin esitystä trapetsitempuilla. Ressua ei pelota yhtään, mutta Fifi on aluksi peloissaan. Lopulta temput sujuvat ja heidän seuraava esityksensä, jossa nähdään myös voltteja takaperin ja yksipyöräisellä ajelua, on suuri menestys.

Esityksen jälkeen Polly ilmoittaa Ressulle ja Fifille, että nämä ovat virallisesti sirkuksen tähdet. Pollyn pomo on kuitenkin sitä mieltä, että heidän värinsä eivät sovi esitykseen ja haluaa värjätä heidät vaaleanpunaisiksi. Polly värjää ensin Ressun suuressa sammiollisessa elintarvikeväriä ja tämän jälkeen hän aikoo värjätä myös Fifin, mutta Ressu hyppää väliin ja murisee uhkaavasti Pollylle. Polly ei pelkää Ressua ja käskee tämän mennä pois tieltä, jolloin Ressu hyökkää Pollyn kimppuun ja tämäkin värjäytyy vaaleanpunaiseksi sammiossa. Sitten Ressu juoksee Fifin kanssa bussipysäkille, mutta Fifi päättää palata sirkukseen. Ressu nousee surullisena bussiin ja palaa Jaska Jokusen luo.

Kotona Jaska Jokunen herää suihkun ääneen koska Ressu pesee väriaineen pois päältään. Hän näkee Ressun poistuvan kylpyhuoneesta mutta ei sano mitään. Ressu tekee itselleen iltapalaa ja itkee, koska on yhä surullinen Fifin takia. Sitten hän ymmärtää, että Fifi kuuluu sirkukseen ja hän kotiinsa ja menee koppinsa luo. Nähdessään mitä Tellu on tehnyt, hän repii kyltin ja kiskoo laudat irti. Hän sytyttää suuren, vilkkuvan valomainoksen, jossa lukee "Hugo Suuri" ja rupeaa nukkumaan.

Äänirooleissa muokkaa

  • Michael Mandy − Jaska Jokunen
  • Brent Hauer − Piparminttu-Pipsa
  • Casey Carlson − Polly
  • Earl "Rocky" Reilly − Eppu
  • Kristen Fullerton − Tellu
  • Shannon Cohn − Maisa
  • Christopher Donohoe − Amadeus
  • Bill Meléndez − Ressu
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Life Is a Circus, Charlie Brown