Lienz on kaupunki Tirolissa, Itävallassa. Se on Lienzin piirin hallinnollinen keskus. Siellä on noin 12 000 asukasta (2014).[1] Kaupunki sijaitsee kahden joen, Draun ja Iselin, yhtymäkohdassa.[2]

Lienz
vaakuna
vaakuna

Lienz

Koordinaatit: 46°50′N, 12°46′E

Valtio Itävalta
Osavaltio Tiroli
Piirikunta Lienzin piiri
kaupunkioikeudet 1242
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 15,95 km² km²
Korkeus 673 m
Väkiluku (2014) 11 907









Lienz sai kaupunkioikeudet vuonna 1242. Alueella on ollut asutusta jo tuhansia vuosia aikaisemminkin, tulvaniityiltä on löytynyt kaksi neoliittistä kirvestä. Ajanlaskumme alussa alue oli kelttien hallinnassa. Roomalaisajalla alueella oli Aguntumin kaupunki. Kristinusko levisi seudulle 400-luvulla. Kansainvaellusten aikana baijerilaiset ja slaavit taistelivat siellä. Kaarle Suuri asetti Drau-joen rajaksi Aquileian ja Salzburgin välille. Pyhän Andrean kirkon ympärille syntyi asutusta, joka sai 1000-luvun alussa nimiä, joista kehittyi muoto Lienz. Jokien välille rakennettiin kaupunginmuuri ja Burgum-niminen paikkaa, jolle siirtyi Lienzin nimi.[3]

Pusterian rautatie yhdisti Lienzin pääkaupunki Wieniin vuonna 1871. Liberaalit ajatukset toivat parannuksia tavallisten kaupunkilaisten elämään. Ennen ensimmäistä maailmansotaa kaupunkiin vedettiin vesijohto, rakennettiin hautausmaa ja perustettiin uimakoulu. Toisessa maailmansodassa kaupunkiin pudotettiin noin tuhat pommia. Pakenevat kasakat saarrettiin Drava-joen varteen ja surmattiin säälimättömästi. 1950-luvulla Lienzistä kehittyi merkittävä yliopistokaupunki.[3]

Kaupunki on aikojen saatossa kasvanut siten, että sen läheisyydessä olleet pienet kylät tunnetaan nyt Lienzin esikaupunkeina. Näitä ovat Thurn, Gaimberg, Nußdorf, Debant, Tristach, Amlach ja Leisach.

Lienzissä on järjestetty alppihiihdon maailmancupin osakilpailuja useina vuosina. Pyöräilyn Italian ympäriajon etappi on päättynyt kaupunkiin vuosina 1994 ja 2007.

Lähteet

muokkaa
  1. Lienz (District) Citypopulation. Viitattu 9.2.2015.
  2. Lienz (Land Tirol) Tirol Atlas. Viitattu 9.2.2015.
  3. a b Lienz Lienz. Arkistoitu 8.1.2015. Viitattu 9.2.2015.

Aiheesta muualla

muokkaa