Lidia Zielińska

puolalainen säveltäjä
(Ohjattu sivulta Lidia Zielinska)

Lidia Zielińska (s. 9. lokakuuta 1953 Poznań) on puolalainen säveltäjä. Hän on toiminut myös viulistina muun muassa Poznańin filharmonikoissa ja tehnyt teatterityötä. Hän on saanut lukuisia palkintoja musiikki- ja multimediateoksistaan. Kaudella 1995/6 Zielińska toimi Tukholman elektronisen musiikin studion nimikkosäveltäjänä; hän myös sai siellä tuotetusta teoksestaan (Like These White Mice) palkinnon Bourgesin kansainvälisessä elektroakustisen musiikin kilpailussa.[1]

Vuosina 1982–92 Zielińska toimi Poznańin musiikkikevät -festivaalin taiteellisena johtajana. Hän on myös sävellyksen professorina Poznańin musiikkiakatemiassa; lisäksi hän on opettanut muun muassa Wrocławin musiikkiakatemiassa ja vieraillut luennoitsijana kesäkursseilla useissa maissa. Hänen tärkeä mielenkiinnon aiheensa on musiikkiekologia ja sävelletyn äänen suhde ympäristön ääniin.[1]

Zielińska on toiminut useaan otteeseen Puolan nykymusiikkiseuran johtokunnan jäsenenä.[1]

Lähteet muokkaa

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.