Liberaalidemokraatit (Yhdistynyt kuningaskunta)
Liberaalidemokraatit (engl. Liberal Democrats) on sosiaaliliberalismia edustava brittiläinen poliittinen puolue. Liberaalidemokraattien johdossa on elokuusta 2020 lähtien toiminut Ed Davey.[4]
| Liberaalidemokraatit | |
|---|---|
| Liberal Democrats | |
|
|
|
| Perustettu | 3. maaliskuuta 1988 |
| Puheenjohtaja | Ed Davey |
| Ideologia | |
| Poliittinen kirjo | keskusta, keskusta-vasemmisto |
| Toimisto |
8–10 Great George Street, London, SW1P 3AE |
| Värit | ruskeankeltainen |
| Alahuone[2] |
71 / 650 |
| Ylähuone[3] |
79 / 789 |
| Kansainväliset jäsenyydet |
– Euroopan liberaalidemokraattinen puolue – Renew Europe – Liberal International |
| Nuorisojärjestö | Liberal Youth |
| Kotisivu |
libdems |
Historia
muokkaaNykyinen liberaalidemokraattinen puolue syntyi vuonna 1988 liberaalipuolueen jäänteiden ja työväenpuolueesta vuonna 1981 eronneen sosiaalidemokraattisen puolueen (SDP) yhdistyessä. Puolueet olivat muodostaneet ennen virallista yhdistymistä vaaliliiton vuodesta 1981. Ensimmäisissä vaaleissaan 1983 liberaalipuolueen ja SDP:n yhteinen liittouma sai noin 25 prosenttia äänistä.[5]
Vuoden 1987 vaalien jälkeen puolueet alkoivat neuvotella yhdistymisestä, mutta esimerkiksi uuden nimen löytäminen aiheutti kiistelyä. Neuvottelujen jälkeen puolueet yhdistyivät 3. maaliskuuta 1988 ja ottivat käyttöön nimen sosiaali- ja liberaalidemokraatit (The Social & Liberal Democrats). Heinäkuussa Paddy Ashdown valittiin sen ensimmäiseksi johtajaksi. Uuden puolueen alkuvaiheet olivat vaikeat yhdistymiseen liittyneiden sisäisten kiistojen vuoksi. Vuoden 1989 europarlamenttivaaleissa sosiaali- ja liberaalidemokraatit jäivät neljännelle sijalle saatuaan vain noin kuusi prosenttia äänistä.[5] Lokakuussa 1989 puolue otti käyttöön nykyisen liberaalidemokraatit-nimensä.[6]
Alkuvaikeuksista huolimatta liberaalidemokraatit onnistui kuitenkin pysymään pinnalla Paddy Ashdownin johdolla. Liberaalidemokraatit toipuvat hiljalleen ja vuoden 1992 parlamenttivaaleissa puolue keräsi 18 prosenttia äänistä ja sai 20 paikkaa alahuoneeseen.[5]
Hallituskausi (2010–2015)
muokkaa.jpg)
Liberaalidemokraattien vuoden 2010 vaalikampanjaan kuului muun muassa vaaliuudistuksen ajaminen, jolla Britannian vaalijärjestelmä muutettaisiin suhteellisemmaksi, jolloin puolueiden saamat paikkamäärät vastaisivat tarkemmin niiden kannatusta. Toinen uudistus oli kiinteän mittaiset vaalikaudet, jolloin pääministeri ei voi yksipuolisesti valita, milloin vaalit järjestetään.[7]
Kiistanalainen vaatimus oli laittomille maahanmuuttajille järjestetty armahdus, josta puolue sittemmin luopui hallitusneuvotteluissa. Veropuolella liberaalidemokraatit puolestaan vastustivat konservatiivien ajamaa perintöveron verovapaan rajan nostoa, ja kannattivat alle 10 000 punnan ansiotulojen verovapautta, mikä maksettaisiin nostamalla varallisuusveroa. Liberaalidemokraatit vastustivat myös konservatiivien ajamia verohelpotuksia aviopareille. Liberaalidemokraatit on pyrkinyt etsimään Britannian ydinaseistukselle muita vaihtoehtoja ja ehkä luopumaan Trident-ohjuksista.[7]
Nick Cleggin kaudella liberaalidemokraattien kannatus nousi kyselyissä ajoittain yli 20 prosentin ja toukokuussa 2009 jopa työväenpuolueen ohi. Huhtikuun 2010 vaaliväittelyiden jälkeen puolueelle mitattiin jopa johtavan puolueen asemaa.[8]
Vaaleissa tulos jäi kuitenkin 23 prosenttiin, jossa oli yksi prosenttiyksikkö nousua, mutta puolueen paikkamäärä väheni viidellä 57 paikkaan. Tulos johti siihen, että mikään puolue ei saanut yli puolta paikoista (niin kutsuttu hung parliament), ja päädyttiin hallitusneuvotteluihin. Konservatiivien kanssa liittoutuneet liberaalidemokraatit saivat hallitukseen viisi ministerinpaikkaa. Varapääministerin aseman saaneen Cleggin lisäksi hallitukseen nousivat Vince Cable, David Laws, Danny Alexander ja Chris Huhne. David Lawsin eron jälkeen ministeriksi nousi Michael Moore.
Oppositiossa (2015–)
muokkaaVuoden 2015 parlamenttivaaleissa liberaalidemokraatit menetti 48 paikkaa, jolloin sille jäi vain kahdeksan paikkaa alahuoneeseen. Vaalituloksen myötä Nick Clegg ilmoitti eroavansa puoluejohtajan paikalta, jolloin puolueen puheenjohtajaksi tuli Tim Farron.
Vuoden 2017 parlamenttivaaleissa liberaalidemokraattien saama äänimäärä aleni noin puolella prosentilla, mutta sen ehdokkaista pääsi silti parlamentin jäseniksi neljä enemmän kuin edellisissä vaaleissa.[9] Tim Farron luopui tällöin liberaalidemokraattien johdosta, minkä jälkeen Vince Cable valittiin hänen seuraajakseen puolueen johtajaksi. Cablen aikana liberaalidemokraatit pääsi hyödyntämään brexit-vastaisuutta ja saavutti parhaimmat kannatuslukunsa sitten vuoden 2010, minkä lisäksi puolue pärjäsi hyvin vuoden 2019 paikallisvaaleissa ja eurovaaleissa. Cablen seuraajaksi liberaalidemokraattien johtajana valittiin heinäkuussa 2019 Jo Swinson.[10]
Liberaalidemokraattien parlamentin alahuoneen edustaja Stephen Lloyd erosi puolueesta joulukuussa 2018 voidakseen äänestää liberaalidemokraattien vastustaman Theresa Mayn brexit-sopimuksen puolesta, jolloin liberaalidemokraateille jäi 11 edustajaa alahuoneeseen.[11] Vuoden 2019 aikana puolueeseen puolestaan loikkasi useita alahuoneen edustajia, mukaan lukien entinen konservatiivien ministeri Sam Gyimah. Syyskuussa 2019 Cable spekuloi, että puolueeseen saattaa loikata edustajia vielä enemmänkin. Jotkin mielipidekyselyt ennustivat lisäksi liberaalidemokraateille merkittävää suosion lisäystä seuraavissa parlamenttivaaleissa.[12]
Samalla kun liberaalidemokraatit aloitti kampanjansa vuoden 2019 parlamenttivaaleja silmällä pitäen, puheenjohtaja Swinson toisti Vince Cablen arvion lisääntyvistä alahuoneen edustajien loikkauksista puolueseen, etenkin jos puolue menestyy vaaleissa. Marraskuun alussa Queen Maryn yliopiston gallup arvioi puolueen kannatuslukujen olevan kaksi kertaa niin korkeat kuin vuoden 2017 vaaleissa.[13]
Vaaleissa 2019 liberaalidemokraatit keräsi 12,5 prosentin äänisaaliin. Puolueen puheenjohtaja Swinson menetti paikkansa alahuoneessa ja erosi puheenjohtajan tehtävästä pian tämän jälkeen. Hänen seuraajakseen valittiin elokuussa 2020 Ed Davey, joka oli toiminut virkaatekevänä puheenjohtajana Swinsonin erosta lähtien.[4]
Puoluejohtajat
muokkaa| Puoluejohtaja | Vuosina |
|---|---|
| David Steel | 1987–1988 |
| Paddy Ashdown | 1988–1999 |
| Charles Kennedy | 1999–2006 |
| Menzies Campbell | 2006–2007 |
| Vince Cable (vt.) | 2007 |
| Nick Clegg | 2007–2015 |
| Tim Farron | 2015–2017 |
| Vince Cable | 2017–2019 |
| Jo Swinson | 2019 |
| Ed Davey | 2019–(nykyinen) |
Vaalimenestys parlamenttivaaleissa
muokkaa| Vaalit | Puheenjohtaja | Paikkoja | Äänimäärä | Ääniosuus |
|---|---|---|---|---|
| 1992 | Paddy Ashdown | 20 / 650
|
5 999 606 | 17,8 % |
| 1997 | 46 / 659
|
5 242 947 | 16,8 % | |
| 2001 | Charles Kennedy | 52 / 659
|
4 814 321 | 18,3 % |
| 2005 | 62 / 646
|
5 985 454 | 22,0 % | |
| 2010 | Nick Clegg | 57 / 650
|
6 836 825 | 23,0 % |
| 2015 | 8 / 650
|
2 415 862 | 7,9 % | |
| 2017 | Tim Farron | 12 / 650
|
2 371 772 | 7,4 % |
| 2019 | Jo Swinson | 11 / 650
|
3 675 342 | 11,5 % |
| 2024 | Ed Davey | 71 / 650
|
3 499 969 |
Lähteet
muokkaa- ↑ a b United Kingdom Parties and Elections in Europe. 2015. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
- ↑ State of the parties members.parliament.uk. Viitattu 7.7.2024. (englanniksi)
- ↑ Lords by party, type of peerage and gender parliament.uk. Viitattu 7.7.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Sir Ed Davey wins Liberal Democrat leadership race BBC News. 27.8.2020. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Where we come from libdems.org.uk. Liberaalidemokraatit. Viitattu 3.8.2019. (englanniksi)
- ↑ Peck, Tom: Liberal Democrats at 30: How the third party went from Roy Jenkins to coalition government to the brink of extinction The Independent. 3.3.2018. Viitattu 3.8.2019. (englanniksi)
- ↑ a b Chapman, James: The No10 love-in: Laughing and joking at Downing St press call, best buddies Dave and Nick present the Liberal Conservatives Mail Online. 15.5.2010. Viitattu 29.4.2011. (englanniksi)
- ↑ Liberaalidemokraatit mielipidekyselyn kärjessä Britanniassa hs.fi. 19.4.2010. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 23.8.2010. Viitattu 29.4.2011.
- ↑ Election results: Theresa May 'no intention of resigning' after losses bbc.com. BBC News. Viitattu 11.6.2017. (englanniksi)
- ↑ Walker, Peter: Jo Swinson elected new Lib Dem leader The Guardian. 22.7.2019. Viitattu 23.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Stephen Lloyd quits Lib Dem group of MPs over Brexit bbc.co.uk. BBC News. Viitattu 9.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Duffy, Nick: Vince Cable expects a 'flood' of MPs defecting to Liberal Democrats inews. 15.9.2019. Viitattu 24.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Walker, Peter: Jo Swinson predicts more defections to Lib Dems after election The Guardian. 6.11.2019. Viitattu 11.11.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Liberaalidemokraatit (englanniksi)
- Liberal History (englanniksi)
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Liberaalidemokraattinen puolue Wikimedia Commonsissa
