Levi Strauss
Levi Strauss (26. helmikuuta 1829 Buttenheim, Baijerin kuningaskunta – 26. syyskuuta 1902 San Francisco, Kalifornia) oli saksalaissyntyinen yhdysvaltalainen tekstiilitehtailija, joka perusti Levi Strauss & Co. -yhtiön ja aloitti ensimmäisenä maailmassa farmarihousujen eli ”farkkujen” valmistamisen.[1]
Levi Strauss | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 26. helmikuuta 1829 Buttenheim, Baijeri |
Kuollut | 26. syyskuuta 1902 (73 vuotta) San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat |
Muut tiedot | |
Yritys | Levi Strauss & Co. |
Aiheesta muualla | |
levistrauss.com | |
Elämäkerta
muokkaaLevi Strauss (alkuperäiseltä nimeltään Löb Strauß) syntyi vuonna 1829 Buttenheimissä Baijerissa eläneeseen juutalaiseen suurperheeseen. Isän kuoltua Strauss muutti 18-vuotiaana äitinsä ja kahden siskonsa kanssa New Yorkiin töihin kahden veljensä ompelutarvikeyritykseen. Seitsemän vuotta myöhemmin Strauss muutti San Franciscoon ja perusti oman ompelutarvike- ja vaatetusyrityksen, jonka asiakkaina oli vuoden 1849 kultaryntäyksen mainareita. Straussin tukkurikauppa menestyi, ja vaurastunut Strauss rahoitti kaupungin ensimmäisen synagogan perustamista sekä erilaisia hyväntekeväisyyskohteita kuten orpolasten rahastoja.[1]
Vuonna 1872 nevadalainen räätäli Jacob Davis alkoi valmistaa miesten työhousuja Straussilta hankkimistaan kankaista. Hän tarvitsi liikekumppania ja kääntyi tukkurinsa puoleen. Vuonna 1873 he saivat patentin farmarikankaisille työhousuille, joiden taskut oli vahvistettu kuparinapeilla. Kangas värjättiin siniseksi tahrojen piilottamiseksi. Strauss rakennutti oman farmaritehtaan. Näistä Levi's-farkuista yhtiö tuli tunnetuksi, ja ne tekivät Straussista miljonäärin. Hän laajensi yritystoimintaansa seuraavina vuosina ostamalla Mission and Pacific -puuvillatehtaan.[1]
Strauss kuoli 26. syyskuuta 1902 kotonaan San Franciscossa. Hänen sisarenpoikansa seurasi häntä yhtiön johdossa.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Levi Strauss Biography.com. Viitattu 30.11.2017.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Levi Strauss Wikimedia Commonsissa