Lev Deitš
Lev Grigorjevitš Deitš (ven. Лев Григо́рьевич Дейч, myös Leo Deutsch; 26. syyskuuta 1855 Tultšin, Kamenets-Podolskin lääni – 4. elokuuta 1941 Moskova, Neuvostoliitto) oli venäläinen narodnikki, sosiaalidemokraatti ja myöhemmin yksi menševikkien johtajista.
Lev Deitš syntyi juutalaiseen kauppiasperheeseen. Hän opiskeli Kiovan kymnaasissa ja Baselin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Vuonna 1874 hän liittyi narodnikkeihin ja osallistui Južnije buntary (”Etelän kapinalliset”) -ryhmän toimintaan. Deitš ystävystyi terrorismia vastustaneiden Pavel Akselrodin ja Vera Zasulitšin kanssa. Tästä huolimatta hän osallistui ilmiantaja Nikolai Gorinovitšin murhayritykseen, joutui pidätetyksi, mutta onnistui välttämään tuomion.[1]
Vuonna 1877 Deitš toimi yhtenä Kiovan läänin Tšigirinin kihlakunnan talonpoikaislevottomuuksien organisoijista, jotka pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan vankilasta ja siirtyi Pietariin, jossa liittyi Zemlja i voljaan ja sen hajottua Tšornyi peredel -järjestöön. Vuonna 1880 Deitš muutti ulkomaille, jossa hän Georgi Plehanovin kanssa osallistui Venäjän ensimmäisen marksilaisen järjestön Osvoboždenije trudan (”Työn vapautus”) perustamiseen. Vuonna 1884 Saksan viranomaiset pidättivät Deitšin ja luovuttivat hänet Venäjälle Gorinovitšin oikeudenkäyntiin,[1] jossa hänet tuomittiin 13 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi pakkotyöhön ja sen jälkeen karkotettavaksi. Vuonna 1885 hän saapui Karan pakkotyövankilaan. Myöhemmin tuomiota lyhennettiin, ja vapaaseen työryhmään päästyään Deitš meni naimisiin poliittisen vangin Marija Ananjinan kanssa. Vuonna 1897 hän siirtyi Sretenskiin ja vaimonsa kuoltua Blagoveštšenskin, jossa hän työskenteli Amurski krai -lehden toimittajana.[2]
Vuonna 1901 Deitš pakeni karkotuspaikastaan Japanin ja Pohjois-Amerikan kautta Müncheniin, jossa osallistui Iskra- ja Zarja-lehtien julkaisemiseen. Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen toisessa edustajainkokouksessa vuonna 1903 hän liittyi menševikkeihin ja ryhtyi hoitamaan puolueen raha-asioita.[1] Vuonna 1905 Deitš palasi Venäjälle.[3] Tammikuussa 1906 hänet pidätettiin ja karkotettiin Turuhanskiin. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan Suomen kautta ulkomaille. Vuosina 1907–1911 Deitš asui Lontoossa. Hän osallistui sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen viidenteen edustajainkokoukseen ja toisen internationaalin kongressiin Stuttgartissa.[1] Vuosina 1911–1916 Deitš asui Yhdysvalloissa, jossa hän julkaisi Novyi Mir ja Svobodnoje Slovo -lehtiä. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän kannatti vallankumouksellisesta taistelusta luopumista sodan ajaksi.[4]
Helmikuun vallankumouksen jälkeen Deitš palasi Pietariin, jossa hän liittyi Jedinstvo (”Yhtenäisyys”) -ryhmään ja toimitti samannimistä sanomalehteä. Yhdessä Plehanovin ja Zasulitšin kanssa hän kehotti yhteistyöhön väliaikaisen hallituksen kanssa, kannatti keskusvaltojen vastaisten sotatoimien jatkamista ja varoitti kansalaissodan vaarasta. Lokakuun vallankumoukseen Deitš suhtautui kielteisesti. Vuosien 1917–1918 vaihteessa hän työskenteli Natšalo- ja Delo-lehdissä mutta luopui pian poliittisesta toiminnasta.[4] Plehanovin kuoltua vuonna 1918 Deitš keskittyi tämän teosten julkaisemiseen ja kirjoitti vallankumousliikkeen historiaa käsitteleviä tutkimuksia ja muistelmia.[1]
Teoksia muokkaa
- Kuusitoista vuotta Siperiassa. Turku: Aika, 1910.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Entsiklopedija Krugosvet: Lev Deitš krugosvet.ru. Viitattu 21.12.2009. (venäjäksi)
- ↑ Entsiklopedija Zabaikalja: Lev Deitš ez.chita.ru. Viitattu 21.12.2009. (venäjäksi)
- ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 8, s. 35. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1972. (venäjäksi)
- ↑ a b Biografitšeski slovar ”Polititšeskije dejateli Rossii. 1917”: Lev Deitš 1993. Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija. Viitattu 21.12.2009. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]