Leo Skurnik

Leo Skurnik (28. maaliskuuta 1907 Helsinki[1]4. joulukuuta 1976 Oulu) oli lääkäri ja yksi jatkosodan aikana rautaristillä palkituista, mutta siitä kieltäytyneistä suomenjuutalaisista.

HenkilöhistoriaMuokkaa

Skurnikin vanhemmat olivat liikemies Ben-Zian Skurnik ja Sarah Skurnik. Hänen ensimmäinen puolisonsa vuodesta 1939 oli Lempi Irene Laukka ja toinen vuodesta 1949 Helmi Annikki Kaisto. Skurnik tuli ylioppilaaksi Helsingissä 1926 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1937. Iin kunnanlääkärinä Skurnik toimi 1939–1947, Rauma-Raahe Oy:n tehtaanlääkärinä Haukiputaan Martinniemessä 1947–1950, Paavolan ja Revonlahden kunnanlääkärinä 1953–1961 ja Oulun kaupungin lääkärinä vuodesta 1961.[1][2]

RautaristiMuokkaa

Sodissa Skurnik toimi patteriston, rykmentin ja kenttäsairaalan lääkärinä, hänen sotilasarvonsa oli lääkintämajuri (1943).[1] Saksalaiset ehdottivat Skurnikille jatkosodan aikana rautaristiä, yhtenä neljästä Suomen juutalaisesta kansalaisesta. Prosessin tarkkaa ajankohtaa ei ole saatu selvitettyä, koska sitä kuten muita kolmea vastaavaa tapausta koskevat dokumentit ovat kadonneet. Rautaristiä ehdotettiin Skurnikille ilmeisesti saksalaisen haavoittuneen noutamisesta "ei-kenenkään-maalta" kiivaan taistelun aikana lääkintämiesten siitä kieltäydyttyä sekä kenttäsairalaan evakuoinnista vihollisen sulkutulikeskityksen alta Kiestingissä.[3]

Skurnikin rautaristiepisodiin liittyy, että hän sai tietää vireillä olevasta prosessista etukäteen kenraali Hjalmar Siilasvuolta, jonka kanssa Skurnik oli hyvissä väleissä. Tässä vaiheessa Skurnik päätti, toisin kuin hänen juutalainen upseerikollegansa Leo Jakobson, pysyä hiljaa ja odottaa, milloin saksalaiset huomaavat erehdyksensä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, jolloin Skurnik meni puhumaan Siilasvuolle kunniamerkistään todeten, että "kyllä kai sinä hyvä veli kenraali ymmärrät, että en minä voi juutalaisena ottaa tuollaista kunniamerkkiä vastaan". Samalla hän sanoi kenraalille, että tämä voisi kertoa saksalaisille upseeritovereilleen, että "tällaisilla kunniamerkeillä minä pyyhin persettäni". Ehkä hieman yllättävästi Siilasvuo todellakin välitti saksalaisille kollegoilleen sanatarkasti Skurnikin tokaisun. Siilasvuo ei tunnetusti pitänyt saksalaisista eikä ilmeisesti malttanut jättää käyttämättä tilaisuuksia, joissa hän saattoi sen heille osoittaa. Rintamalohkon saksalaisen sodanjohdon kuultua Siilasvuolta Skurnikin "terveiset", se vaati, että Skurnik luovutettaisiin heille "asianmukaisia rangaistustoimenpiteitä varten". Siilasvuo kuitenkin kieltäytyi ja kertoi Skurnikille sanoneensa saksalaisille, että "en kai minä teille parasta lääkäriäni luovuta."[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 612. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  2. Leo Skurnik. Puuttuvat Marskin ritarit -sarja alkaa. Seura.fi 20.3.2014. Vitattu 21.6.2019.
  3. a b Skurnik, Samuli: Narinkkatorilta Kiestingin mottiin: Juutalaissuvun selviytymistarina. Paasilinna, 2013. ISBN 978-952-299-015-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • The Jews who fought for Hitler. Paul Kendall, The Telegraph 20.3.2014.
  • Jukka Petäjä, 2017. Lauantaiessee: Natsi-Saksa palkitsi suomenjuutalaisia rautaristillä jatkosodassa. Helsingin Sanomat 14.10.2017, sivu C6.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.