Avaa päävalikko

Lempi Maria ”Maija” Rothovius (o.s. Sparfvén,[1] 2. lokakuuta 188717. kesäkuuta 2000 Ikaalinen) oli väestötietojärjestelmän tietojen mukaan kaikkien aikojen vanhimmaksi elänyt suomalainen. Hän kuoli 112-vuotiaana vuonna 2000. Maria Anderssonin on kuitenkin väitetty eläneen vielä vanhemmaksi, 117-vuotiaaksi.

Lempi Maria Salokaarto, ent. Sparfén, syntyi vanhempiensa kolmantena lapsena. Hänen vanhempansa olivat kruunun nimismies ja kauppalanvouti Kaarlo Fridolin Sparfvén (s. 1861 Helsingissä) ja vaimonsa Matilda Ehnros (s. 1855 Hausjärvellä). Perhe oli muuttanut Ikaalisiin Turusta vuonna 1885. Perhe suomensi nimensä Salokaarroksi ennen vuotta 1910.[2]

Käytyään Liikemiesten kauppaopiston Helsingissä Maija Rothovius ryhtyi pankkialalle, jolla hän toimi koko työikänsä. Hän työskenteli pankeissa useilla paikkakunnilla, ja jäi eläkkeelle Ikaalisten Kansallis-Osake-Pankin virkaa tekevän johtajan virasta jo ennen sotia.

Maija Rothoviuksen puoliso oli Sulo Rikhard Rothovius (s. Tampereella 1885). Maija jäi leskeksi jo vuonna 1939.

Sen jälkeen Maija Rothovius toimi muun muassa Kansanhuollon virkailijana ja piti koululaisten asuntolaa kotipaikkakunnallaan Ikaalisissa.

Maija Rothoviuksen hoidosta vastasi pääosin tytär Terttu Rothovius. Hänen lisäkseen Maija ja Sulo Rothoviuksella oli kaksi poikaa, Osmo ja Iska.

LähteetMuokkaa

  1. Vanhin suomalainen tänään 111-vuotias Yle Uutiset. 2.10.1998. Viitattu 21.10.2014.
  2. Ikaalinen > rippikirja, 1901–1910 > 1: Ikalis'en kauppala Talo N:o 1 21.6.2010. Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys. Viitattu 26.4.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa