Lehto (runo)

Lehto on marilaisen kirjailijan Sergei Tšavainin vuonna 1905 kirjoittama runo. Kirjailijaa innoitti samana vuonna tapahtunut Venäjän vallankumous, joka toi tuulahduksen vapaammista oloista. Lehto on ensimmäinen marinkielinen taideruno.

Tšavain julkaisi runostaan toisen, pitemmän version vuonna 1921 У саска (U saska, suom. Uusi hedelmä) -kokoelmassaan ja merkitsi sen alle päivämäärän 8.7.1920.^[1]

Runo mariksi:

Ото
Ик тымык ото уло мемнан элыште,
Шога тудо ото кугу ер серыште.

Тушто ладыра деч ладыра пушеҥге кушкеш,
Тушто мотор деч мотор саска шочеш.

Тушто, ужар лышташ лоҥгаште, шӱшпык мура,
Тудо ото гыч ерышке яндар памаш йога.

Тушто шудыжат ужаргырак,
Тушто пеледышыжат сылнырак.

Тудо отым мый йӧратем,
Тушто пушеҥге руышым мый вурсем.

Professori Raija Bartensin kääntämänä:^[2]

Lehto
Meidän maassamme on hiljainen lehto.
Se sijaitsee suuren järven rannassa.

Siellä kasvavat mitä vankimmat puut,
siellä kukkivat mitä kauneimmat kukat,

siellä laulaa satakieli vihreässä lehvistössä.
Siitä lehdosta virtaa järveen kirkas lähde.

Sillä ruoho on vihreämpää,
sillä kukkaset ovat ihanampia.

Sitä lehtoa rakastan,
sen puiden kaatajan kiroan.

sananmukaisesti (käännös Arto Moisio):

Lehto
Yksi hiljainen lehto on meidän maassa,
Seisoo se lehto suuren järven rannassa.

Siellä tanakkaa tanakampi puu kasvaa,
Siellä kaunista kauniimpi kukka syntyy.

Siellä, vihreiden lehtien lomassa, satakieli laulaa,
Siitä lehdosta järveen puhdas lähde virtaa.

Siellä ruohokin on vihreämpi,
Siellä kukkakin on kauniimpi.

Sitä lehtoa minä rakastan,
Siitä puun kaatajan minä kiroan.

Karjalalaisen kirjailijan Jaakko Rugojevin kääntämänä:^[3]

Lehto
On kotoisella seudullamme lehto hiljainen,
suuren järven vesiin läikkyy kuvajaiset sen.

Puut tuuheimpina kunnaillamme kauniit kasvavat,
kedot ihanaisimpina siellä kukkivat.

Ja laulu satakieliemme latvoissa soi,
järven rantaa kohti rientäin puro karkeloi.

Myös heinä siellä heilimöipi kaikkein raikkahin,
värit syöpyneet on parhaat meidän kukkasiin.

Niille yksin rakkauteni kaiken omistan.
Ken lehdon hakkaa – mustaan manaan sen ma kiroan.

Lähteet muokkaa

↑ Bartens 2007, s. 12.
↑ Bartens 2007, s. 11.
↑ Чавайн, Сергей: Ото. Йошкар-Ола 1988. [9 x 11 cm:n kokoinen runon juhlakirja.]

Kirjallisuutta muokkaa

Bartens, Raija 2007: Kultainen aamunkoi. Neljän marilaisen runoilijan muistolle. Bibliotheca Ceremissica. Tomus VII. Savariae.

[1] Bartens 2007, s. 12.

[2] Bartens 2007, s. 11.

[3] Чавайн, Сергей: Ото. Йошкар-Ола 1988. [9 x 11 cm:n kokoinen runon juhlakirja.]

[1]

[2]

[3]