Leena Ikkala (o.s. Hellman, s. 10. marraskuuta 1932)[1] on suomalainen suunnistaja ja kameraseura-aktiivi, koulutukseltaan ekonomi.

Helsingin Suunnistajia edustanut Ikkala saavutti suunnistuksen SM-kilpailuissa 1950-luvulla neljä henkilökohtaista kultaa, kahdeksan hopeaa ja kuusi pronssia sekä viestijoukkueiden jäsenenä kaksi kultaa ja seitsemän pronssisijaa. Lisäksi hän oli tuomassa hiihtosuunnistuksessa yhden joukkuekullan. Suunnistuksen veteraanikisoihin hän osallistui vielä 2010-luvullakin 86 vuoden iässä.[1]

Leena Ikkala on Suomen Kameraseurojen Liiton kunniajäsen ja ensimmäinen kunniapuheenjohtaja. Hän toimi SKsL:n puheenjohtajana vuosina 1986–1987 ja hallituksessa 1978–1987. Ikkala on edustanut liittoa kansainvälisen amatöörivalokuvaajajärjestön FIAPin (Fédération internationale de l’art photographique) kokouksissa sekä Suomen valokuvataiteen museon edustajistossa ja Valtion valokuvataidetoimikunnassa. Hänelle on myönnetty SKsL:n kultainen ansiomerkki sekä EFIAP- ja HonEFIAP -arvonimet saavutuksista kansainvälisissä näyttelyissä.[2]

Leena Ikkalan puoliso vuodesta 1956 oli ylilääkäri, professori Eero Ikkala (1931–2000)[1][3][4].

Lähteet muokkaa

  1. a b c Leena Ikkala 90 vuotta Helsingin Suunnistajat. 10.11.2022. Viitattu 4.6.2023.
  2. Hillberg, Sanna: Leena Ikkala – SKsL:n monitoiminainen Kamera-lehti. 4/2022, 20.5.2022. Viitattu 4.6.2023.
  3. Päivästä päivään. Helsingin Sanomat, 16.9.1956, s. 10. Näköislehti (maksullinen).
  4. Louhimo, Ilmo: Karismaattinen lääkäri johti ja opetti. (Professori Eero Ikkalan muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat, 9.4.2000. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 5.6.2023.