Avaa päävalikko

LeadDesk on nopeasti kasvava ja kansainvälistyvä ohjelmistoyhtiö, joka toimii pilvipohjaisten ohjelmistojen markkinoilla Euroopassa. LeadDesk-pilvipalvelua tarjotaan suurivolyymisen myynnin ja asiakaspalvelun tarpeisiin, esimerkiksi contact centereille. Muita merkittäviä asiakastoimialoja ovat media, turvallisuuspalvelut, energia-ala, tietoliikenne, talouspalvelut ja markkinatutkimus. Ohjelmaa tarjotaan niin sanottuna SaaS (Software-as-a-Service) -palveluna. LeadDeskissä on yhdistetty asiakastietokanta, kampanjanhallinta ja CRM puhelintoiminnallisuuksiin. LeadDesk-ohjelmaa käyttää yli 700 organisaatiota ympäri Euroopan ja maailman, ja sen avulla käsitellään yli 300 miljoonaa henkilökohtaista asiakaskontaktia vuodessa.

TaustaaMuokkaa

LeadDesk-ohjelman on kehittänyt helsinkiläinen vuonna 2009 perustettu ohjelmistoyritys nimeltä ComDashboard Oy.[1] Yrityksen liikevaihto vuonna 2011 oli noin miljoona USD.[2] Yhtiön pääkonttori sijaitsee Suomessa Helsingissä ja tuotekehitysyksikkö Lappeenrannassa. Yrityksellä on lisäksi myyntiyksiköitä Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Alankomaissa[3]. Yritys muutti nimensä Comdashboard Oy:stä Leaddesk Oy:ksi vuonna 2013.

Taloudellinen menestys ja kansainväliset palkinnotMuokkaa

LeadDesk-tuotetta myytiin vuonna 2011 yhteensä 700 000 eurolla (tilausmaksuja). Talouselämän 5.4.2012 julkaisussa kerrotaan, että LeadDesk valittiin Slush2011-kasvuyritystapahtumassa sekä Red Herring 100 Europe 2012 -kasvuyrityskilpailussa finaaliin.[4] Vuonna 2012 Suomen Tekes on lisäksi valinnut yrityksen NIY-kasvuyritysohjelmaansa. Kauppalehden 31.8.2012 julkaistun jutun mukaan ComDashboard Oy:n liikevaihto kasvoi yli 1000 %:a ja sen ”kannattavuus oli sijoitetun pääoman tuotolla mitattuna erinomainen”.

Tuotteen asiakkaat, toiminnallisuudet ja tekninen kuvausMuokkaa

LeadDesk on ratkaisu myyntiin, telemarkkinointiin, puhelinhaastatteluihin ja asiakaspalveluun. Sen käyttäjäkunta koostuu freelancereista suuryrityksiin, eri puolilta maailmaa. Asiakasyritykset toimivat erityisesti sisämyynnissä (ns. Inside Sales -toiminta), B2B- ja B2C-puhelinmyynnissä, tekevät myyntikäynti- ja tapaamisvarauksia, puhelinhaastatteluita tai asiakaspalvelua.

Tuotetta voidaan käyttää joko itsenäisenä sovelluksena, jolloin kaikki toiminnallisuudet tapahtuvat saman ohjelman sisällä, tai sitten ns. click-to-call -versiona, jolloin kontaktienhallinta tapahtuu missä tahansa web-pohjaisessa ohjelmassa (esim. Erillisessä ERP/CRM-ohjelmassa), ja LeadDeskissä hoidetaan vain puhelut ja niihin liittyvä taltiointi ja statistiikka. Kummatkin versioista voivat olla käyttäjällä yhtäaikaisesti eri agenteilla käytössä.

LeadDeskissä on lukuisia myyntiä ja puhelintyöskentelyä tehostavia ja laatua parantavia ominaisuuksia. Kyseisiä ominaisuuksia ovat mm. myynnin seuranta, puoliautomaattinen sekä automaattinen soitto, prediktiivinen soitto, ns. soittofiltteri, statistiikat sekä puhelunauhat.

Tekniseltä toteutukseltaan LeadDesk on yksinkertainen, mutta toimintavarma. LeadDesk on toteutettu PHP-, SQL/MySQL- sekä JS/Ajax- ohjelmointitekniikoita käyttäen. LeadDeskiä voidaan käyttää joko kiinteällä, gsm- tai VoIP-liittymällä, riippuen siitä mikä on paras ratkaisu yritykselle.

Tuotteen edutMuokkaa

LeadDeskin edut ovat korkealaatuiset puhelut, korkea konversiosuhde sekä koordinoitu kampanjanhallinta. LeadDeskistä ei aiheudu suuria kuluja, se ei vaadi tietotekniikkaosaamista sekä se toimii yhteen olemassa olevien järjestelmien kanssa. Käyttämällä LeadDeskiä yritys voi hallinnoida ja tuoda läpinäkyvyyttä puhelintoimintoihinsa. LeadDeskillä yritys voi hallita kampanjoita, yhteystietolistoja sekä muita tärkeitä toimintoja ja tietoa yhdestä paikasta. LeadDesk tarjoaa reaaliaikaista tietoa päivittäisen ohjauksen tueksi sekä pitkän aikavälin trendejä suunnitteluun. LeadDesk ei vaadi alkuinvestointeja, pitkäaikaisia sopimuksia tai raskasta infraa.

KritiikkiMuokkaa

LeadDesk-tuotetta kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. Tuotteen tuotekehitysvaiheessa vuonna 2009 sen toimintavarmuus ei ollut kaikilta osin erinomaisella tasolla. Lisäksi siitä puuttuu joihinkin käyttötarkoituksiin tarvittavia ominaisuuksia (esimerkiksi järeän skaalan asiakaspalveluteknologian ja puhelinvaihteiden toiminnallisuudet). Tuotteen taustalla vaikuttavien yrittäjien ja ohjelmoijien mukaan tuotetta on lisäksi pääasiassa kehitetty eurooppalaisista ja kasvavien markkinoiden lähtökohdista, eikä se kaikilta osin ole tyydyttävä ratkaisu esim. Yhdysvaltojen markkinoille.

Helmikuussa 2019 tietosuojavaltuutettu alkoi tutkimaan LeadDeskin lainmukaisuutta. LeadDeskin omistama LeadVenture oli myynyt painostavista myyntitavoistaan tunnetulle putki- ja lämmitysremontti yritykselle tarkkoja tietoja ihmisistä sekä heidän taloistaan.[5]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa