Laurie Strode
Laurie Strode on kuvitteellinen hahmo Halloween-kauhuelokuvasarjassa. Alkuperäisen juonijatkumon mukaan hän on mielipuolisen sarjamurhaajan, Michael Myersin pikkusisko, joka yrittää paeta veljensä vihaa.
Hahmon alkuperäinen esittäjä Jamie Lee Curtis on esiintynyt yhteensä kuudessa Halloween-elokuvassa, joista neljä kuuluu alkuperäiseen juonijatkumoon. Vuoden 2018 elokuva Halloween kuitenkin pyyhki kaikki ensimmäisen elokuvan jälkeiset teokset virallisesta jatkumosta, ja esimerkiksi vuoden 1981 elokuvassa Halloween II – tappajan paluu esitetty Laurien ja Michaelin sisarusjuonikuvio on unohdettu. Vuoden 2018 elokuva muodostaa uuden trilogian, johon kuuluvat jatko-osat Halloween Kills (2021) ja Halloween Ends (2022).
Rob Zombien elokuvissa Halloween (2007) ja Halloween II (2009) Laurieta esittää Scout Taylor-Compton.