Lauri Viding

suomalainen rakennusmestari, yrittäjä, yritysjohtaja ja teollisuusneuvos

Lauri Kullervo Viding (10. elokuuta 1913 Viipuri20. huhtikuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen rakennusmestari, rakennusalan yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.[1]

Vidingin vanhemmat olivat verhoilija Karl Johan Viding ja Emilia (Emma) Stubb. Vuorineuvos, ministeri Paavo A. Viding ja teollisuusneuvos Eino Viding olivat hänen veljiään. Lauri Vidingin puoliso vuodesta 1942 oli Kaarina Köri. Viding valmistui rakennusmestariksi Helsingin teollisuuskoulusta vuonna 1940. Osallistuttuaan jatkosotaan, minkä aikana hän toimi myös Viipurin sotilashallintopiirin jälleenrakennusosastolla, Viding työskenteli useissa eri rakennusliikkeissä. Vuonna 1949 hänestä tuli helsinkiläisen Runkotyö-yhtiön teknillinen johtaja.[1]

Oman rakennusliikkeen Viding perusti vuonna 1951. Yhtiö rakensi julkisia, teollisia ja liiketiloja Etelä- ja Kaakkois-Suomessa sekä asuinrakennuksia varsinkin pääkaupunkiseudulla. Herttoniemen kirkko, Järvenpään kirkko ja Käpylän kuntouttamislaitos ovat esimerkkejä yhtiön kohteista. Yritys toteutti myös useita kokonaisia alueita, esimerkiksi Helsingin Roihuvuoressa, Vartioharjussa ja Lehtisaaressa. Aluerakentamiseen liittyen Viding oli vuonna 1964 mukana perustamassa Rakennustuotanto Salpa -yhtiötä. Viding kehitti myös merkittävästi betonivalumuottien käyttöä rakentamisessa.[1][2][3]

Viding tunnettiin urheilu-, kuorolaulu- ja karjalaisen kultuurin harrastuksistaan. Hän oli perustamassa kolmea eri oppikoulua ja tuki lahjoituksin useita järjestöjä ja yhdistyksiä. Eläkkeelle Viding jäi vuonna 1974 ja myi rakennusyrityksensä vuonna 1981. Teollisuusneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1966.[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Lauri Viding Biografiasampo. Viitattu 27.3.2022.
  2. a b Ihmiset. Kuolleet. Teollisuusneuvos Lauri Viding. Karjalaisrakentaja siirtyi pääkaupunkiseudulle. (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 5.5.1998. Viitattu 27.3.2022.
  3. 60 vuotta tänään. "Kysyntä määrää asunnot, rakentajalla ei ole valtaa". Helsingin Sanomat, 10.8.1973, s. 10.