Lata Mangeshkar

intialainen laulaja

Lata Mangeshkar (syntyjään Hema Mangeshkar; s. 28. syyskuuta 1929)[1] on intialainen laulaja. Hän on keskittynyt paikalliseen elokuvamusiikkiin.

Lata Mangeshkar
Hema Mangeshkar
Lata Mangeshkar vuonna 2008.
Lata Mangeshkar vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt28. syyskuuta 1929 (ikä 91)
Indore, Brittiläinen Intia
Kansalaisuus Intia
Ammatti laulaja, säveltäjä, musiikkituottaja
Muusikko
Aktiivisena 1942–
Tyylilajit maailmanmusiikki, elokuvamusiikki, intialainen taidemusiikki, hindustanilainen klassinen musiikki, bhajan

Indoressa syntynyt Mangeshkar kuuluu Bollywoodin huomattavimpiin laulajiin.[1] Vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana hän on laulanut musiikkia ainakin 20 Intian kielellä.

Mangeshkar lauloi vuonna 1942 ensimmäisessä elokuvassaan, josta laulu kuitenkin poistettiin, koska isä Deenanath Mangeshkar ei ollut innostunut ideasta. Hän kuoli pian sydänsairauteen, ja Mangeshkar nousi maineeseen vielä saman vuosikymmenen kuluessa. Hänen sisaruksiinsa kuuluu laulaja Asha Bhosle.

Mangeshkar on voittanut Filmfare Awards -palkinnon useaan otteeseen ja jatkanut uraansa 2000-luvulle saakka.

Mangeshkar kuului Freddie Mercuryn (1946–1991) musiikillisiin vaikuttajiin.

LähteetMuokkaa

  1. a b Raheja, Dinesh: Lata: The eternal nightingale Rediff. 28.9.2002. Viitattu 15.1.2013. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.