Lastenkulttuurikeskus Rulla

Lastenkulttuurikeskus Rulla on Tampereen kaupungin hallinnoima Kulttuuritalo Laikussa sijaitseva lastenkulttuurikeskus, jonka tarkoituksena on tuottaa helposti lähestyttävää kulttuuritoimintaa lapsille ja lapsiperheille. Pääpaino on näyttelytoiminnassa, ja Rullassa nähdäänkin vuosittain useita lapsille suunnattuja, eri taiteenaloja esitteleviä näyttelyitä. Lisäksi Rullassa järjestetään työpajatoimintaa sekä erilaisia lapsille suunnattuja esityksiä ja tapahtumia. Lasten lava tarjoaa lapsille myös oman esiintymisestraadin. Rullassa käy vuosittain satoja päiväkoti- ja kouluryhmiä ohjatulla näyttelykierroksella, johon sisältyy yleensä myös aihetta syventävää omaa tekemistä. Toiminta on pääsääntöisesti ohjattua myös vapaa-ajan kävijöille. Lastenkulttuurikeskus Rulla on osa Tampereen kaupungin asukkailleen tuottamia lastenkulttuuripalveluja. Rullan perustoiminta on maksutonta.

Rulla sijaitsi aiemmin Finlaysonin alueella. Kuva on vuodelta 2013.

Aiheesta muuallaMuokkaa