Lance Dossor

Harry Lancelot "Lance" Dossor (1916 Weston-super-Mare3. joulukuuta 2005 Adelaide[1]) oli brittiläissyntyinen, Australiaan asettunut pianisti ja pianopedagogi.[2]

Lance Dossor vuonna 1937.

Dossor pääsi 16-vuotiaana stipendillä Royal College of Musiciin, jossa opiskeli pianonsoittoa Herbert Fryerin ja sävellystä Herbert Howellsin johdolla. Dossor sijoittui kolmannessa Chopin-pianokilpailussa vuonna 1937 neljänneksi ja sai erikoispalkinnon. Kuningatar Elisabetin musiikkikilpailussa vuonna 1938 hän pääsi neljännelle sijalle. Ennen asepalvelukseen kutsutuksi tulemistaan (1939) Dossor työskenteli lyhyesti osa-aikaisena opettajana Royal College of Musicissa. Hän palveli tykistössä Egyptissä ja liittyi tänä aikana ENSA-viihdejoukkoihin, joiden jäsenenä esiintyi Saksassa ja Italiassa.[2]

Vuonna 1946 Dossor palasi Royal College of Musiciin täysiaikaisena pianonsoiton professorina. Vuonna 1953 hän siirtyi Elder-musiikkikonservatorioon Adelaiden yliopistoon. Hänestä tuli yliopiston musiikkielämän keskushahmo ja hän jatkoi osa-aikaista opettamista vielä parinkymmenen vuoden ajan jäätyään eläkkeelle täysipäiväisestä opettamisesta 1970-luvun lopussa. Joulukuussa 2002 Dossor sai Distinguished Alumni Awardin Adelaiden yliopistosta. Hän oli naimisissa Diana Levinsonin kanssa vuodesta 1940 ja sai tämän kanssa neljä lasta.[2] Dossor kuoli kotonaan Adelaidessa.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Pianist Dossor dies aged 90 ABC News
  2. a b c Obituary: Lance Dossor (1916-2005) The University of Adelaide