Lalaine Ann Vergara-Paras (s. 3. kesäkuuta 1987) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja.

YksityiselämäMuokkaa

Lalaine syntyi Yhdysvaltain Burbankissa, mutta kasvoi Los Angelesissa. Hänen vanhempansa olivat alun perin kotoisin Filippiineiltä. Lalainella on kolme sisarusta, Marian, Francisco ja Cristina, ja hän on perheen nuorin lapsi.

UraMuokkaa

NäyttelijänäMuokkaa

Lalaine tunnetaan parhaiten roolistaan televisiosarjassa Lizzie McGuire, jossa hän oli mukana vuosina 20012004. Hän esitti sarjassa nimihahmo Lizzien (Hilary Duff) parasta ystävää Miranda Sanchezia. Lalaine on myös esiintynyt joissakin elokuvissa ja vieraillut esimerkiksi televisiosarjassa Buffy, vampyyrintappaja sen seitsemännellä tuotantokaudella.

MusiikkiuraMuokkaa

Vuonna 2003 Lalaine julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Inside Story. Levyn kappaleista kuusi hän on kirjoittanut itse. Vuonna 2005 Lalaine julkaisi EP-levyn nimeltä Haunted.

Elokuvia/TV-sarjojaMuokkaa

Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1999 Annie Annie Kate
Border Line Border Line Theresa
20012004 Lizzie McGuire Lizzie McGuire Miranda Sanchez
2003 You Wish! You Wish! Abby
Buffy, vampyyrintappaja Buffy the Vampire Slayer Chloe
2004 Promised Land Promised Land Norma
2005 Lagot ka... isusumbong kita Lagot ka... isusumbong kita Lalaine
2007 What's Stevie Thinking? What's Stevie Thinking? Miranda Sanchez
Her Best Move Her Best Move Tutti Arkov
2008 Royal Kill Royal Kill Jan

DiskografiaMuokkaa

  • Inside Story (2003)
  • Haunted (2004)