Lakko (elokuva)

Lakko (Стачка, Statška) on Sergei Eisensteinin ohjaama neuvostoliittolainen mykkäelokuva, joka valmistui vuonna 1925.

Lakko
Стачка
Elokuvan alkuruutu
Elokuvan alkuruutu
Ohjaaja Sergei Eisenstein
Käsikirjoittaja Sergei Eisenstein
Grigori Aleksandrov
Säveltäjä Sergei Prokofjev
Kuvaaja Eduard Tissé
Leikkaaja Sergei Eisenstein
Pääosat Ivan Kljukvin
Aleksandr Antonov
Valmistustiedot
Valmistusmaa Neuvostoliitto
Tuotantoyhtiö Goskino
Proletkult
Ensi-ilta 28. huhtikuuta 1925
Kesto 82 min.
Alkuperäiskieli mykkä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Lakko

Elokuvan valmisteluissa Eisenstein keräsi tarkkoja tietoja vuoden 1912 lakon tapahtumista ja perehtyi sekä sen taustoihin että seurauksiin. Lisäksi hän suunnitteli etukäteen kuvauksia, jotta kuvausten alkaessa kaikki olisi mahdollisimman valmista. Eisenstein hylkäsi tyypillisen, henkilöhahmoihin keskittyvän kerronnan ja kuvasi sen sijaan suuria massoja. Tämä toistui hänen seuraavassa elokuvassaan Panssarilaiva Potemkinissa.

Elokuvan arvioidaan kuuluvan eisensteinilaisen kerronnan merkittävimpiin. Elokuvassa ei ole yksittäisiä päähenkilöitä, vaan tarinaa kuljettaa ihmisjoukko. Vaikka Lakko kuuluu elokuvahistorian merkkiteoksiin, sitä vaivaa aatteelle tyypillinen jyrkkä vastakkainasettelu roistoihin ja uhreihin.[1] Elokuva on esitetty Suomessa teatterissa 1971 ja televisiossa ensi kerran 1979. Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa laativat luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Lakko pääsi mukaan kahdeksalla äänellä[2].

JuoniMuokkaa

Juoneltaan yksinkertaisen elokuvan tapahtumat alkavat tehtaalta, jonka työntekijät eivät ole tyytyväisiä työskentelyolosuhteisiin. Tehtaan johto ei huomioi työntekijöiden vaatimuksia vaan pikemminkin vaati heiltä kovempaa työpanosta. Tehtaan ilmapiiri kiristyy entisestään, ja eräs työntekijä tekee itsemurhan jouduttuaan aiheettomasti syytetyksi varkaudesta. Muiden työntekijöiden mitta täyttyy, ja väkivaltaa käyttäen he marssivat ulos tehtaalta. Suuren kaupunkilaisjoukon tukemana työntekijät eivät suostu palaamaan takaisin ennen kuin tehtaan johto suostuu heidän vaatimuksiinsa.

NäyttelijätMuokkaa

 Ivan Kljukvin  työläisaktivisti  
 Aleksandr Antonov  työläinen, lakkokomitean jäsen  
 Grigori Aleksandrov  työnjohtaja  
 Mihail Gomorov  työläinen  
 Maksim Strauh  urkkija  
 Vera Janukova  Mamajeva  

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Henri Waltter Rehnström, Lakko, Tv-maailma, 14–15/2012 sivu 41
  2. Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä, Projektio 2/1980 s. 7.