Lajikuvaus

lajin muodollinen kuvaus

Lajikuvaus on vasta löydetyn lajin muodollinen kuvaus. Sen tarkoituksena on antaa selkeä kuvaus uudesta lajista ja kertoa miten se eroaa aiemmin kuvatuista lajeista. Lajikuvaus perustuu aina lajia edustaviin tyyppiyksilöihin, jotka useimmiten tallennetaan luonnontieteelliseen museoon. Lajin tieteellinen nimi tulee käyttöön, kun kuvaus on julkaistu. Maapallon arviolta noin 8,7 miljoonasta nykyisin elävästä aitotumaisesta lajista alle 14% on kuvattu.[1]

Lajikuvauksen sisältöMuokkaa

Lajikuvauksen ja etenkin lajinimen muoto on tarkkaan määritelty. Eläimet on kuvattava "International Code of Zoological Nomenclature":n ja kasvit ja sienet "International Code of Nomenclature for algae, fungi, and plants":n sääntöjen mukaan, joko kirjassa tai tieteellisessä julkaisussa.[2][3]

Lajikuvauksiin kuuluu yleensä vähintään seuraavat osiot:lähde?

  • Lajin tieteellinen nimi ja lajin kuvanneet henkilöt.
  • Aineisto, eli ne yksilöt, joiden perusteella laji on kuvattu.
  • Tyyppiyksilöt, eli lajia edustavat yksilöt. Lajinimi sidotaan näihin yksilöihin (jos laji esimerkiksi jaetaan myöhemmin kahtia, lajinimi periytyy sille lajille, johon tyyppiyksilöt kuuluvat).
  • Lajeja erottelevat tuntomerkit eli diagnoosi. Tämä kertoo tärkeimmät tuntomerkit, jolla lajin saa eroteltua lähisukulaisistaan.
  • Varsinainen kuvaus, jossa lajin tuntomerkkejä kuvataan sekä sanallisesti että valokuvien tai piirrosten muodossa. Kuvauksessa pyritään selostamaan kaikki sellaiset tuntomerkit, joista voisi olla hyötyä lajin tunnistamisessa ja erottelemisessa sekä nykyisistä että tulevista lajeista.
  • Etymologia, eli mistä lajin tieteellinen nimi juontuu ja miksi lajin kuvaajat päättivät antaa juuri sen nimen.

Lajikuvausten historiaMuokkaa

 
Carl von Linnén Systema Naturaen alkuperäinen etusivu, julkaistu vuonna 1735

Varhaisimmat lajikuvaukset olivat usein laajoja teoksia, joissa pyrittiin luetteloimaan kaikki tunnetut lajit.

Ensimmäinen näistä luetteloista oli Aristoteleen Eläinoppi, joka julkaistiin noin vuonna 343 eKr. Siinä kuvattiin laajasti Aristoteleen kotiseudun lajistoa, etenkin merieläimiä, ja myös kaukomaiden taruolentoja, kuten mantikoria.

Vuonna 77 jKr Plinius vanhempi kuvasi teoksessaan Naturalis historia kaikki tuntemansa eliöt. Teoksessa esiintyy myös useita Aristoteleen kuvaamia taruolentoja, joten on todennäköistä että hän oli lukenut Aristoteleen Eläinopin.

Moderni lajikuvaus juontaa juurensa Carl von Linnén työstä, etenkin hänen vuonna 1735 ilmestyneestä teoksesta Systema Naturae. Teoksessa Linné esitteli nykyisinkin käytössä olevan binomisen nimistön ja tieteellisen luokittelun.

Myöhemmin, sitä mukaa kuin lajeja löytyi yhä enemmän, luovuttiin yrityksestä julkaista kaikki lajit yhdessä teoksessa. Nykyisissä lajikuvauksissa kuvataan yleensä vain muutamia lähisukuisia lajeja.

LähteetMuokkaa

  1. Camilo Mora, Derek P. Tittensor, Sina Adl, Alastair G. B. Simpson & Boris Worm: How Many Species Are There on Earth and in the Ocean?. PLoS Biology, 23.8.2011, nro 8, s. e1001127. PubMed:21886479. doi:10.1371 / journal.pbio.1001127. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  2. The Code Online | International Commission on Zoological Nomenclature www.iczn.org. Viitattu 16.1.2020.
  3. International Code of Nomenclature for algae, fungi, and plants www.iapt-taxon.org. Viitattu 16.1.2020.