Lahjapaperi on usein hieman paksumpaa paperia, johon kääritään lahjoja. Paperi voi olla kuviollista tai yksiväristä ja sileää tai karheaa. Lahjapaperia käytetään eniten yleensä juuri ennen joulua. Tämä johtuu siitä, että ihmiset usein paketoivat joululahjansa lahjapaperiin.

Lahjapapereita
Paketoituja lahjoja.

Lahjoja on paketoitu pisimpään Kiinassa. Siellä paperin värillä on suuri symbolinen merkitys: punainen ja pinkki ovat hyviä, valkoista ja mustaa vältetään. Yhdysvalloissa käytetään paperin ohella runsaasti erilaisia materiaaleja kuten sellofaania, foliota tai säkkikangasta. Britanniassa lahjan koristeluun käyetään paperin lisäksi materiaaleja kuten havuja ja marjoja. Suomessa lahjapaperin käyttö on perinteistä ja vaatimatonta.[1]

Suomessa toimii yksi lahjapaperin valmistaja, Pyroll Oy.[2]

Käytettyjä lahjapapereita ei pidä laittaa paperinkeräykseen, koska ne sisältävät runsaasti painovärejä ja täyteaineita. Lahjapaperit suositellaan käytettäväksi uudelleen, ja jos ne heitetään pois, ne lajitellaan energiajätteeseen tai sekajätteen joukkoon.[3]

Lähteet muokkaa

Juulia Salo: Lahjapaperi-ja lahjapakkausmallisto Pyroll Oy:lle. Opinnäytetyö. SeAMK Liiketalous ja kulttuuri, 2015. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.10.2021).

Viitteet muokkaa

  1. Salo, s. 27–28
  2. Salo, s. 14
  3. Lahjapapereiden ja pakkausten lajittelu Suomen Keräystuote. Viitattu 25.10.2021.

Aiheesta muualla muokkaa