Lahav Shani (hepr. ‏להב שני‎; s. 7. tammikuuta 1989 Tel Aviv) on israelilainen pianisti ja kapellimestari.[1]

Lahav Shani (2017)

Shani syntyi kuoronjohtaja Michael Shanin pojaksi.[1] Hän aloitti pianonsoiton opiskelun kuusivuotiaana Hannah Shalgin johdolla ja jatkoi opintojaan Arie Vardin johdolla Buchmann-Mehtan musiikkikoulussa.[2] Shani sai myös kontrabassonsoiton opetusta Teddy Klingiltä. Hän eteni Berliinin Hochschule für Musik Hanns Eisleriin, jossa hänelle opetti pianonsoittoa Fabio Bidini ja orkesterinjohtoa Christian Ehwald. Asetuttuaan Berliiniin Shani sai mentorikseen myös Daniel Barenboimin.[1] Hän on osallistunut András Schiffin ja Claude Frankin pitämille mestarikursseille.[3]

Vuonna 2007 Shani esiintyi pianistina Israelin filharmonisen orkesterin kanssa. Kolme vuotta myöhemmin kapellimestari Zubin Mehta värväsi Shanin pianistiksi ja avustavaksi kapellimestariksi tulevaa kiertuetta varten. Vuonna 2013 Shani voitti kansainvälisen Gustav Mahler -orkesterinjohtokilpailun. Franz Welser-Möstin sijaisena hän esiintyi vuonna 2015 sekä kapellimestarina että pianistina ensimmäisen kerran Wienin filharmonikkojen kanssa.[1]

Shani aloitti levytysuransa julkaisemalla vuonna 2016 Felix Mendelssohnin ja Louise Farrencin kamarimusiikista koostuvan albumin huilisti Eyal Ein-Habarin ja sellisti Adi Talin kanssa. Samana vuonna hän sai nimityksen Wienin sinfoniaorkesterin päävierailijaksi, ja hän toimi tehtävässä vuosina 2017–2020. Vuonna 2019 Shani julkaisi viulisti Renaud Capuçonin ja sellisti Kian Soltanin kanssa Erato-levymerkillä albumin Pjotr Tšaikovskin ja Antonín Dvořákin trioista. Hän on tehnyt myös orkesterilevytyksiä.[1] Vuonna 2018 Shanista tuli Rotterdamin filharmonikkojen pääkapellimestari.[2] Vuonna 2020 hän sai lisäksi nimityksen Israelin filharmonisen orkesterin musiikilliseksi johtajaksi.[1]

Shani on myös vieraillut useiden orkesterien kapellimestarina. Pianosolistina hän on esiintynyt muiden muassa Daniel Barenboimin, Zubin Mehtan, Gianandrea Nosedan ja Valeri Gergijevin[4] johdolla. Hän on esiintynyt useilla festivaaleilla, kuten säännöllisesti Verbierin festivaalilla.[2] Pianoresitalistina Shani debytoi heinäkuussa 2018 esiintymällä Berliinin Boulez Saalissa. Israelin filharmonisen orkesterin kanssa hän on soittanut myös kontrabassoa.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Lahav Shani AllMusic
  2. a b c Lahav Shani Intermusica
  3. Lahav Shani LA Phil
  4. a b Lahav Shani (Arkistoitu – Internet Archive) Israel Philharmonic