Lac-Méganticin öljyjunaturma

Lac-Méganticin öljyjunaturma tapahtui Kanadan Quebecissä 6. heinäkuuta 2013. Onnettomuus johtui siitä, että öljyjuna lähti kiihtyvällä vauhdilla vyörymään kiskoja pitkin ilman kuljettajaa, kunnes se kovan vauhdin takia putosi raiteilta ja aiheutti Lac-Méganticissa valtavan tulipalon. Onnettomuus vaati 42 ihmisen hengen, ja viisi ihmistä katosi.

Lac-Méganticin onnettomuus.
Juna jäi ilman kuljettajaa Nantesissa, josta se vyöryi itsekiseen Lac-Meganticiin.
Lac-Méganticin sijainti Quebecissä.

Kuljettaja oli pysäköinyt 74-vaunuisen junan 12 kilometrin päähän Lac-Meganticista. Hän odotti, että seuraavaksi työvuorossa oleva ottaisi hänen paikkansa junan kuljettajana muutaman tunnin kuluttua. Hän oli pikkukaupungin hotellissa samaan aikaan, kun juna lähti itsekseen liikkeelle. Kuljettaja oli lukinnut jarrut ja varmistanut, että vaunut olivat kiinni toisissaan. Tästä huolimatta juna lähti liikkeelle. Veturi irtosi vaunuista kaupungin ulkopuolella, mutta lukuisat öljylastissa olleet vaunut jatkoivat kohti kaupungin keskustaa ja syöksyivät siellä ulos radalta.[1]

LähteetMuokkaa