La Espero

La Espero (”Toivo”) on esperanton kehittäjän L. L. Zamenhofin kirjoittama runo, jota pidetään usein esperanton hymninä. Runo on esperantonkielinen ja sitä lauletaan usein Félicien Menu de Ménilin säveltämän musiikin tahdissa.

La Espero muokkaa

En la mondon venis nova sento,
   tra la mondo iras forta voko;
per flugiloj de facila vento
   nun de loko flugu ĝi al loko.
Ne al glavo sangon soifanta
   ĝi la homan tiras familion:
al la mond' eterne militanta
   ĝi promesas sanktan harmonion.
Sub la sankta signo de l' espero
   kolektiĝas pacaj batalantoj,
kaj rapide kreskas la afero
   per laboro de la esperantoj.
Forte staras muroj de miljaroj
   inter la popoloj dividitaj;
sed dissaltos la obstinaj baroj,
   per la sankta amo disbatitaj.
Sur neŭtrala lingva fundamento,
   komprenante unu la alian,
la popoloj faros en konsento
   unu grandan rondon familian.
Nia diligenta kolegaro
   en laboro paca ne laciĝos,
ĝis la bela sonĝo de l' homaro
   por eterna ben' efektiviĝos.

Toivo muokkaa

Maailmaan tuli uusi tunne,
   läpi maailman kuuluu voimakas kutsu;
leudon tuulen siivillä
   nyt lentäköön se paikasta paikkaan.
Ei verta janoavaan miekkaan
   vedä se ihmisperhettä:
ainiaan sotivaan maailmaan
   se lupaa pyhän harmonian.
Toivon pyhän merkin alla
   rauhaisat taistelijat kokoontuvat,
ja nopeasti kasvaa toimi
   toivojien työllä.
Voimakkaasti seisovat vuosisatojen muurit
   jakaantuneiden kansojen välillä;
mutta periksiantamattomat esteet tulevat hajaantumaan,
   pyhän rakkauden lyöminä.
Puolueettomalla kielipohjalla,
   toisia ymmärtäen,
kansat tekevät suostumuksessa
   suuren perheringin.
Uuttera toveristomme
   ei väsy rauhan työssä,
ennen kuin ihmiskunnan kaunis unelma
   ikuisesta siunauksesta toteutuu.