The Kybalion: Hermetic Philosophy (”Hermeettinen filosofia”) julkaistiin alun perin vuonna 1912 nimimerkillä "the Three Initiates" (suom. "Kolme Tulokasta", "Kolme Vihkimystä", "Kolme Kastetta"). Kirja sisältää synkretistisen jumalan Hermes Trismegistoksen opetuksen pääkohdat.

Yleiskuvaus muokkaa

 
Ranskankielisen laitoksen kansikuva

Yogi Publication Society julkaisi Kybalionin vuonna 1912 ensimmäisen kerran. Nykyisin kirja on vapaasti yleiseen käyttöön asetettu teos ja se löytyy internetistä. Kirjan itsensä mukaan sen opetukset on rakennettu muinaisen hermetismin päälle. Kirja sisältää myös ennustuksen, jonka mukaan se ilmestyy lukijansa elämään juuri silloin, kun sen aika on. Toinen mielenkiintoinen kielikuva löytyy heti kirjan otsikkosivulta, jossa todetaan: "Viisauden huulet ovat suljetut muilta paitsi ymmärtäväisiltä korvilta."

Mentaalinen Transmutaatio muokkaa

Mentaalinen Transmutaatio (kuvattu myös "Mentaalinen Alkemia", "Mentaalisen Kemian Taide") viittaa ihmisen kykyyn muuttaa omaa mielentilaansa ja siihen liittyviä olosuhteita sekä kykyyn vaikuttaa toisten ihmisten vastaaviin. Sitä on kutsuttu myös "Mystisen Psykologian" erääksi muodoksi.[1]

Seitsemän Luonnonlakia muokkaa

Kirjassa on pyhitetty erillinen kappale jokaiselle seitsemälle luonnonlaille (tai "Prinsiipille", "Aksioomalle"):

Mentalismin Laki muokkaa

Mentalismin Laki kiteytyy ajatukseen: "Kaikki on mentaalista" sekä "Kaikkeus on Mieli".

Vastaavuuden Laki muokkaa

Vastaavuuden Laki sisältää periaatteen, että elämän ja olemisen ilmiöiden useilla tasoilla on aina vastaavuuksia.[2] "Niin Ylhäällä kuin Alhaalla; sekä niin Alhaalla kuin Ylhäällä." Vastaavuuden lain mukaan ilmenee harmoniaa, yhteisymmärrystä sekä vastaavuutta ainakin seuraavilla tasoilla:

  • Mahtava Fyysinen Taso,
  • Mahtava Mentaalinen Taso, ja
  • Mahtava Hengellinen Taso.

Värähtelyn Laki muokkaa

Värähtelyn Lain mukaan Kaikkeudessa jokainen olevainen asia on liikkeessä, eikä mikään olevainen lepää, ja siksi kaikki liikkuu, värähtelee ja kiertää kehää.[3] Värähtelyn lain mukaan erovaisuudet Materian, Energian, Mielen ja jopa Hengen ilmentymisessä johtuu vain niiden erilaisesta “värähtelystä”.[4] Mitä korkeammalle henkilö sijoittuu värähtelyasteikolla, sen korkeammaksi värähtely käy. Tällä asteikolla Kaikkeus värähtelee äärettömästi, jolloin se on hyvin lähellä lepotilaa. Lain mukaan on olemassa miljoonittain erilaisia värähtelyasteita niistä suurimman eli Kaikkeuden ja pienemmän välissä.[5]

Henkinen transformaatio on kuvattu yhdeksi tämän lain käytännön sovellukseksi. Jotta ihminen voi muuttaa mentaalista tilaansa, tulee hänen muuttaa värähtelyään. Tämän voi tehdä mielen voimalla, korjaamalla fokuksen johonkin haluttuun tilaan.[6]

Polariteetin Laki muokkaa

Polariteetin Laki perustuu ideaan, että kaikki asiat ovat dualistisia, kaikilla on kaksi napaa, ja kaikilla asioilla on vastakohtansa.[7] Kaikilla ilmaisuilla asioilla on kaksi puolta, kaksi aspektia, tai kaksi napaa.[8] Kaikki asiat ”ovat” ja ”ei ole” yhtä aikaa, ja kaikki totuudet ovat vain puoli-totuuksia, jolloin jokainen totuus on puoliksi valhe. Ja koska kaikilla asioilla on kaksi puolta, ovat nämä vastakohdat identtisiä luonteeltaan, mutta eroavaisia vain asteeltaan. Vastakohdat tapaavat toisensa ja kaikki paradoksit voidaan sovitella.[9] 

Rytmin Laki muokkaa

Rytmin Lain mukaan jokainen asia voidaan mitata edestakaisessa liikkeessä, sisään virtauksessa ja ulos virtauksessa, nousuvedessä ja laskuvedessä, heilahdusliikkeessä eteenpäin ja taaksepäin, kuin heilurissa.[10] Lain mukaan jokaisella vastinparilla on oma rytminsä, jopa navoilla, ja siksi rytmi liittää läheisesti Polariteetin Lakiin.[11] Voidaan ajatella, että tämä laki mahdollistaa siirtymisen navalta toiselle, ja ei välttämättä suoraan vastakohdalta toiselle, vaan myös niiden välille.

Syyn ja Seurauksen Laki muokkaa

Syyn ja Seurauksen Laki selittää miten jokaisella syyllä on seurauksensa, sekä miten jokaisella seurauksella on syynsä.[12] Lain mukaan muutosta ei ole olemassakaan sellaisenaan, vaan jokainen muutokselta vaikuttava asia on vain seurausta jostakin siihen johtaneesta syystä, joka saattaa sillä hetkellä olla tuntematon tai vaikea ymmärtää ja havaita.[13]

Sukupuolen Laki muokkaa

Sukupuolen Lain mukaan kaikissa asioissa ilmenee niiden sukupuoli: jokaisessa asiassa on maskuliininen ja feminiininen prinsiippi: sukupuoli ilmenee kaikilla tasoilla. Esim. pattereilla on uros ja naaras navat, kuten Maapallollakin.[14][15] Sukupuolen Lakia ei siis tule rajoittaa koskettamaan vain ihmisten sukupuolta, vaan ennemminkin "luomista; generoimista; synnyttämistä; tuottamista..." yleisellä tasolla.[16]

Mentaalinen Sukupuoli ei ole ihmisellä välttämättä sama kuin hänen fyysinen sukupuolensa. Ideaalitilanteessa ihmisen mentaalinen sukupuoli on tasapainottunut molempien sukupuolten kesken.[17]

Mentaalisen sukupuolen maskuliininen prinsiippi on ulospäinsuuntautunut, antava ja ilmaiseva prinsiippi.[18] Vastaavasti feminiininen prinsiippi on vastaanottava ja muilta vaikutteita omaksuva prinsiippi.[19] Sanotaan, että kahden mentaalisen prinsiipin välillä on vallittava tasapaino. Jos maskuliininen prinsiippi saa vallan, se aiheuttaa itsehillinnän, järjen ja järjestyksellisyyden puutetta ja näin ollen ajaa mielen kaaokseen. Toisaalta jos ihmisellä on vallitseva feminiininen prinsiippi, hän voi tyytyä vain heijastamaan kaikkea ilman, että saa koskaan mitään todellista aikaiseksi ja lopulta tämä lamaannuttaa ihmisen. Kun maskuliininen ja feminiininen prinsiippi työskentelevät yhdessä, jokaista tekoa edeltää ajatus ja sen vuoksi onnistumisia seuraa. Näin mentaaliset prinsiipit täydentävät toinen toisensa.[20]

Kirjoittajat muokkaa

Nimimerkki "Three Initiates", joka Kybalionin on kirjoittanut, teki päätöksen pysyä loppuun asti nimettömänä. Tämä on luonnollisesti aiheuttanut paljon spekulaatioita siitä, kenen käsialaa kirja oikeasti on ollut. Tunnetuimpia kirjoittajaehdokkaita ovat olleet William Walker Atkinson, Paul Foster Case ja Elias Gewurz.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Kybalion page 35
  2. Kybalion page 28
  3. Kybalion page 137
  4. Kybalion page 30
  5. Kybalion page 31
  6. Kybalion page 214
  7. Kybalion pages 149-150
  8. Kybalion page 32
  9. Kybalion page 149
  10. Kybalion page 36
  11. Kybalion page 159
  12. Kybalion page 38
  13. Kybalion page 171
  14. Kybalion pages 39-40
  15. (Three Initiates page 40)
  16. Kybalion page 183
  17. Three Initiates pp. 193-211
  18. (Three Initiates page 203)
  19. (Three Initiates p. 203)
  20. (Three Initiates pp. 203-4)