Kwadwo Duah (s. 24. helmikuuta 1997 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on sveitsiläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän edustaa Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Ludogorets Razgradia. Hän on pelannut Sveitsin A-maajoukkueessa vuodesta 2024.[1]

Duah pelasi Young Boysin junioreissa ja nousi Sveitsin Superliigassa pelaavaan edustusjoukkueeseen kaudella 2016–2017. Hän pelasi seuraavat vuodet lainalla toisella sarjatasolla Neuchâtel Xamaxissa, Winterthurissa ja Servettessä. Kesällä 2019 hän siirtyi niinikään toisella sarjatasolla pelaavaan Wiliin. Kesällä 2020 hän palasi pääsarjatasolle siirryttyään St. Galleniin, jossa hän viipyi kaksi kautta. Kaudella 2021–2022 hän teki 33 superliigaottelussa 15 maalia ja oli liigan kolmanneksi paras maalintekijä. Hän on pelannut Superliigassa kaikkiaan 71 ottelua ja tehnyt niissä 25 maalia. Hän pelasi kaudella 2016–2017 Eurooppa-liigassa viisi ottelua mutta yksittäisessä ottelussa enimmilläänkin vain vähän yli kymmenen minuuttia.[1]

Duah pelasi kauden 2022–2023 Saksan 2. Bundesliigassa Nürnbergin joukkueessa. Hän teki 33 liigaottelussa 11 maalia. Hän siirtyi heinäkuussa 2023 bulgarialaisseura Ludogorets Razgradiin. Hän pelasi ensimmäisellä Bulgarian-kaudellaan 24 liigaottelua ja teki niissä 13 maalia. Hän voitti Bulgarian liigamestaruuden ja teki maalin Bulgarian cupin tappiollisessa loppuottelussa Botev Plovdivia vastaan. Hän pelasi Konferenssiliigassa kuusi ottelua ja teki maalin alkulohko-ottelussa Spartak Trnavaa vastaan vieraskentällä.[1]

Duah pelasi Sveitsin alle 18-, alle 19- ja alle 20-vuotiaiden maajoukkueissa. Hän pelasi Sveitsin A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran kesäkuussa 2024 ystävyysottelussa Viroa vastaan. Hänen toinen maaottelunsa oli saman kesän EM-kilpailujen ensimmäinen alkulohko-ottelu Unkaria vastaan, ja hän teki siinä joukkueensa ensimmäisen maalin.[1]

Lähteet

muokkaa
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.