Kvatakhevi (georg. ქვათახევი) on keskiaikainen georgialaisortodoksinen luostari Kaspin piirikunnassa Šida Kartlin hallintoalueella Georgiassa, 55 kilometriä maan pääkaupungista Tbilisistä länteen.

Kvatakhevin kirkon itäinen julkisivu.

Kvatakhevin luostarikompleksi sijaitsee lähellä Kavtiskhevin kylää Trialeti-vuorijonon pohjoisrinteillä virtaavan joen uurtaman rotkon päässä. Jyrkät vuorenrinteet suojaavat sitä kolmelta sivulta. Se on rakennettu 1100–1200-luvuilla ja muistuttaa Pitaretin ja Betanian luostareita arkkitehtuuriltaan ja koristelultaan. Se noudattaa ajan georgialaisten kupolikirkkojen kaanonia. Kirkon pohjapiirros on lähes neliö, jossa kupoli lepää kahden vapaasti seisovan pilarin ja kahden alttarin sivuseinien kielekkeisiin yhdistetyn pilarin varassa. Kirkon sisätilan mudostavat ristin haarat ja kupoli sen keskikohdan yläpuolella.

Rakennuksessa on kaksi eteishuonetta, yksi eteläpuolella ja toinen länsipuolella. Julkisivut on peitetty hienosti leikatuilla vaaleilla kivineliöillä. Erityisesti kirkon ikkunoiden ympäristöt ja kupolin sivut on koristeltu geometrisin kuvioin, ja itäjulkisivua koristaa suuri risti.

Historiallisesti Kvatakhevi toimi myös kirjallisena keskuksena, jossa kopioitiin käsikirjoituksia. Siellä oli myös aarre, johon kuului useita keskiaikaisia georgialaisia koruja. Suuren osan niistä hankki Moskovan Valtion historiallinen museo, jossa ne ovat nykyisin näytteillä.[1]

Luostari vaurioitui pahoin Timur Lenkin hyökkäyksissä Georgiaan 1300-luvulla, mutta se korjattiin myöhemmin, erityisesti prinssi Ivane Tarkhan-Mouravin suojeluksessa vuonna 1854. Luostariin lisättiin kellotorni vuonna 1872.

Lähteet muokkaa

  • Nodar Sh. Dzhanberidze: Architectural Monuments in Georgia, s. 16. Literatura da Khelovneba, 1965.

Viitteet muokkaa

  1. M. M. Postnikova-Loseva, Arthur Shkarovsky-Raffé: The Historical Museum, Moscow: Jewellery, s. 18. Aurora Art Publishers, 1985.

Aiheesta muualla muokkaa