Kuurna (Kajaani)

Kajaanin kaupunginosa
Tämä artikkeli kertoo Kajaanin kaupunginosasta. Kuurna on myös koski, voimalaitos ja kanava Pielisjoessa Joensuun pohjoispuolella.

Kuurna on Kajaanin kaupunginosa, joka sijaitsee Kajaaninjoen pohjoispuolella noin 2 kilometriä keskustasta koilliseen. Vuoden 2014 lopussa Kuurnassa oli 4 081 asukasta. Kuurnan kaupunginosaan kuuluvat seuraavat alueet: Kulttuurikeskus, Puomirinne, Kisarinne, Heinisuo, Kuurnanranta, Kättö, Kätönlahti, Kangaspuro ja Äkälänniemi.[1]

Kuurna
Kaupunki Kajaani
Väkiluku 4 081[1] (31.12.2014)
Osa-alueet Kulttuurikeskus, Puomirinne, Kisarinne, Heinisuo, Kuurnanranta, Kättö, Kätönlahti, Kangaspuro, Äkälänniemi
Postinumero(t) 87200, 87250

Kuurna rajoittuu lännessä Puutavarantiehen ja Vanhaan Viitostiehen, pohjoisessa metsäalueeseen, idässä valtatiehen 6 ja etelässä Kajaaninjokeen. Lisäksi Kuurnaan kuuluu Äkälänniemen alue valtatien 6 itäpuolelta.[2]

Kuurnassa sijaitsee mm. Kätönlahden koulu[3], K-Market[4] sekä Kuurnan ja Kätönlahden päiväkodit[5].

Kuurnassa on myös pienehkö lampi, joka on todellisuudessa Kajaaninjoen lahti, Kätönlahti. Se on kuroutunut aikoinaan lammeksi Kuurnantien rakentamisen yhteydessä.

Lähteet muokkaa

  1. a b Kajaanin alueiden väkiluku 31.12.2014 ikäryhmittäin (PDF) (s. 2) Kajaanin kaupunki. Arkistoitu 20.6.2017.
  2. Kuurna Kajaanin karttapalvelussa (Kuurnaan kuuluu alueet 108340, 108350, 108360, 108370, 108380, 108390, 108400, 108410 ja 108420.) Kajaanin kaupunki. Viitattu 17.7.2023.
  3. Kätönlahden koulu Kajaanin kaupunki. Viitattu 17.7.2023.
  4. K-Market Komiaho k-ruoka.fi. Viitattu 17.7.2023.
  5. Päiväkodit Kajaanin kaupunki. Viitattu 17.7.2023.