Kustaa Talas

Kustaa Leander Talasmäki myöh. Talas (3. huhtikuuta 1892 Ilmajoki20. lokakuuta 1944) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Herman Talasmäki ja Maria Kuula. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1936 Hilma Maria Bergbomin kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Talasmäki kävi kansakoulun ja maatalouskoulun.[1][2]

Palvelu Venäjän armeijassa ensimmäisessä maailmansodassaMuokkaa

Talasmäki työskenteli asioitsijana ennen kuin läksi ensimmäisen maailmansodan puhjettua Venäjälle, missä hän liittyi vapaaehtoisena 7. Siperialaisen tarkka-ampujarykmentin 7. komppaniaan ja otti osaa taisteluihin Puolan rintamalla perääntymisvaiheen aikana haavoittuen Varsovan lähellä. Haavojaan hänet lähetettiin parantelemaan toipumislomalle Suomeen. Suomessa hän ei kauaa viihtynyt vaan veri veti taisteluihin, mutta nyt suunta olikin entisen vihollisen leiriin.[1][2]

Loikkaaminen vihollisen leiriin jääkäriksiMuokkaa

Venäjän armeijasta toipumislomalle päässyt Talasmäki matkusti Saksaan ja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 12. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Talasmäki saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi ensin 4. jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin pataljoonan 2. komppaniaan 2. huhtikuuta ja hän osallistui taisteluihin Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Talasmäki palveli sisällissodan jälkeen 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, josta hänet siirrettiin 6. heinäkuuta 1918 koulutusaliupseeriksi Kaartin jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Jääkäriprikaatin miinanheittokomppaniaan hänet siirrettiin 17. tammikuuta 1919. Tässä elämänsä vaiheessa hän muutti nimensä Talakseksi. Seuraavaksi hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1921 Kajaanin sissipataljoonan konekiväärikomppaniaan, mistä hän oli komennettuna koulutusaliupseeriksi Reserviupseerikoulun miinanheittäjäosastoon 19. huhtikuuta 1921 – 1. syyskuuta 1922 väliseksi ajaksi, jonka jälkeen erosi armeijasta ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Suojeluskunnassa hänet sijoitettiin Isonkyrön suojeluskunnan paikallispäällikköksi 25. lokakuuta 1922 ja hän palveli tehtävässä 1. elokuuta 1924 saakka, jonka jälkeen hän astui uudelleen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin talous- ja kuormastovääpeliksi 7. Erilliseen konekiväärikomppaniaan. konekiväärikomppaniasta hänet siirrettiin edelleen 1. syyskuuta 1925 Kaartin Jääkäripataljoonaan, mistä hän erosi 1. syyskuuta 1927 ja siirtyi liikealalle. Liikealalla hän viihtyi muutaman vuoden kunnes astui jälleen armeijan palvelukseen 1. toukokuuta 1930 ja hänet sijoitettiin rehumestariksi Pioneeripataljoonaan, mutta joutui eroamaan sairauden tähden jo 31. maaliskuuta 1931. Sairastuttuaan hän oli sen jälkeen hoidettavana Jääkärikodissa Kuolemajärvellä. Kuolemajärveltä päästyään hän toimi vuodesta 1937 alkaen maanviljelijänä Vöyrissä vuoteen 139 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Wärtsilä Yhtymä Oy:n Vaasan konepajan palvelukseen ja oli sen palveluksessa vuoteen 1943 saakka. Hänet on haudattu Ylihärmään.[1][2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975