Kuoppakankaan koulu

peruskoulu
(Ohjattu sivulta Kuoppakankaan kansakoulu)

Kuoppakankaan koulu oli Varkauden kaupungin ylläpitämä peruskoulu. Kuoppakankaan koulu oli vuodesta 1996 lähtien yhtenäiskoulu ja käsitti luokat 1–9. Lukuvuonna 2016–2017 oppilaita oli noin 575.[1] Kuoppakankaan koulussa toimivat Varkauden 3-9 musiikkiluokat. Koulun rehtorina oli Paavo Tervonen.

Vuosina 2017-2018 Varkaudessa tehtiin koulu-uudistus, jolloin kaupungin kaikki yläkoulut yhdistettiin. Kuoppakankaan koulun yhteydessä toiminut lukio siirtyi osaksi Varkauden lukiota. Tämä vapautti koulutilaa, mutta lisääntyvän oppilasmäärän vuoksi tarvittiin myös koululaajennus. Laajennettu koulu sai nimen Waltterin koulu. Tämä Kuoppakankaan ja Päiviönsaaren koulujen seuraaja, noin 900 oppilaalle laajennettu yhtenäiskoulu vihittiin tammikuussa 2018.[2][3]

Kuoppakankaan yläkoulun rakennus on valmistunut 1961 ja saneerattu täydellisesti lukuvuonna 2003–2004. Uudistetun rakennuksen vihkiäisjuhla pidettiin 24.11.2004. 2004 valmistui pihapiiriin myös Taitotalo, jossa on koulun kuvataiteen ja teknisten töiden tilat. Nykyisin myös koulun musiikkitunteja pidetää Taitotalon entisessä kuvataiteenluokassa. Pihapiirissä on myös 1994–1995 saneerattu alakoulun ja lukion yhteinen rakennus sekä erillinen koulujen yhteinen rakennus, jotka nekin ovat valmistuneet vuonna 1961. Huomionarvoista on, että rakennukset Taitotaloa lukuun ottamatta ovat suojeltuja.

Historiaa muokkaa

Kuoppakankaan koulun rakentaminen aloitettiin vuoden 1960 alussa. Kauppalan arkkitehti Heikki Korppi-Tommolan suunnittelema koulutalo valmistui vuoden kuluessa niin, että koulutyö voitiin aloittaa 1.2.1961 ja vihkiäiset pidettiin 8.4.1961. Kuoppakankaan keskuskansakoulun vihkimispuheen piti Kuopion hiippakunnan piispa Eino Sormunen ja juhlapuhujana oli koulutoimen johtaja Alfred Salmela. Hän kertoi, että koulusta oli pyritty saamaan Savon maakunnan mallikoulu, joka voisi olla esimerkkinä ympäristökuntien koulusuunnitelmille. Koulussa oli tiloja kolmeen käyttötarkoitukseen: kansakoululle oli varattu 10 luokkaa, kansalaiskoululle 7 luokkaa ja erityiskoululle 4 luokkaa. Koulun ensimmäisenä johtajana aloitti Manu Kari. Seuraavana vuonna 4.1.1962 koulun juhlasalissa pidettiin Varkauden kaupungin perustamisjuhla.

Musiikkiluokkatoiminta muokkaa

Kisapuiston ala-asteen kouluneuvosto päätti kokouksessaan 19.1.1978 esittää koulutuslautakunnalle 3. luokalta alkavan musiikkiluokan perustamista lukuvuodesta 1978-1979 alkaen. Hankkeen takana olivat muun muassa koulunjohtaja Manu Kari, opettajat Sirpa ja Väinö Rissanen, Anna Hietalahti sekä musiikin opettaja Nelly Himanka. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kouluohjesäännön muutoksen 24.2.1978. Valinta musiikkiluokille tapahtuu musikaalisuustestien avulla. Vuonna 2013 musiikkiluokat juhlivat 35 –vuotista taivalta.

Musiikkiluokkien työtä tukemaan perustettiin Varkauden peruskoulun musiikkiluokkien kannatusyhdistys 21.1.1982, ja se rekisteröitiin 17.11.1983. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kodin ja musiikkiluokkien yhteistyötä sekä em. luokilla tapahtuvaa musiikin harrastusta. Tähän tarkoitukseen yhdistys hankkii varoja järjestämällä mm. konsertteja sekä arpajaisia. Kannatusyhdistyksen varoja on käytetty stipendeihin, luokkaretkiavustuksiin, soittimiin, nuotteihin, musiikkilaitteisiin ja kuoron esiintymisasuihin. Se on tukenut myös musiikkiluokkien opettajien täydennyskoulutusta avustuksin.

Musiikkiluokat ovat vuosittain esiintyneet eri tilaisuuksissa ja pitäneet joulu- ja kevätkonsertteja. Juhlavuosiin on kuuluneet juhlajulkaisut ja juhlakonsertit sekä levytykset. Musiikkiluokat ovat tehneet yhteistyötä myös paikallisen musiikkiopiston ja puhallinkoulun kanssa.

Oppilaskunta ja tukioppilaat muokkaa

Koulussa toimii kaksi oppilaskuntaa. Sekä ala- että yläkoululla on aktiiviset oppilaskunnat, jotka järjestävät toimintaa koulussa ja tekevät esityksiä opettajakunnalle ja kaupungin nuorisoparlamentille. Yläkoulun tukioppilaat toimivat muiden oppilaiden tukena.

Oppilashuolto muokkaa

Koulussa on toimii kaksi oppilashuoltotyöryhmää. Alakoulun oppilashuoltoryhmää vetää koulun apulaisrehtori ja yläkoulun oppilashuoltoryhmää johtaa koulun rehtori. Oppilashuoltoryhmien muita jäseniä ovat erityisopettajat, kouluterveydenhoitaja, kuraattori ja yläkoulussa myös opinto-ohjaaja.

Kouluterveydenhoito muokkaa

Koulussa on kolme osa-aikaista kouluterveydenhoitajaa. Lisäksi koululääkäri hoitaa eri vuosiluokkien terveystarkistukset.

Lähteet muokkaa

  1. Luokkien sivut peda.net. Arkistoitu 16.1.2017. Viitattu 14.1.2017.
  2. Arkistoitu kopio900 oppilaan Waltterin koulu vihittiin juhlavasti käyttöön 29.1.2018. Varkauden kaupunki, varkaus.fi. Arkistoitu 30.10.2018. Viitattu 30.10.2018.
  3. Waltterin koulu. Yhteystiedot Varkauden kaupunki via peda.net. Viitattu 30.10.2018.

Aiheesta muualla muokkaa