Kuolemankello
Kuolemankello (Hadrobregmus pertinax) on jumilaji, jonka elinympäristö on lahoava puu. Aikuinen kuolemankello on musta ja noin 4–5 mm pitkä. Etuselän takanurkissa on keltaiset karvatupsut. Toukat ovat noin 5 mm pitkiä, vaaleita ja käyriä. Toukat elävät lahoavassa puussa.[2] Toukkavaihe kestää useita vuosia.[3]
| Kuolemankello | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Kovakuoriaiset Coleoptera |
| Alalahko: | Erilaisruokaiset Polyphaga |
| Yläheimo: | Jumimaiset Bostrychoidea |
| Heimo: | Puunkaivajat Anobiidae |
| Suku: | Hadrobregmus |
| Laji: | pertinax |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Hadrobregmus pertinax |
|
| Katso myös | |
Kuolemankellon nimi tulee kellon tikitystä muistuttavasta äänestä, joka syntyy kun uros iskee päätään puuta vasten.[2] Äänen tarkoitus on naaraiden houkuttaminen.[3]
Kuolemankellot ovat pahimpia rakennusten tuhohyönteisiä Suomessa. Ne kestävät pakkasta, joten talon talveksi kylmilleen jättäminen ei tapa niitä.[3] Koska kuolemankellot elävät vain lahoavassa puussa, niiden esiintyminen talon rakenteissa on viite kosteusvaurioista. Kosteusvaurioiden korjaaminen hävittää myös kuolemankellot.
Lähteet muokkaa
- ↑ Jyrki Muona, Jaakko Mattila: Kuolemankello – Hadrobregmus pertinax Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ a b Yleisimpiä puurakennusten tuhohyönteisiä Pohjois-Pohjanmaan korjausrakentamiskeskus. Arkistoitu 16.7.2007. Viitattu 7. huhtikuuta 2007.
- ↑ a b c Restaurointikuvasto: Kuolemankello Museovirasto. Arkistoitu 7.7.2007. Viitattu 7. huhtikuuta 2007.
Aiheesta muualla muokkaa
- Laji.fi: Kuolemankello (Hadrobregmus pertinax)
- Fauna Europaea: Hadrobregmus pertinax (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Atlas of beetles of Russia: Hadrobregmus pertinax (englanniksi)
- Pherobase: Semiochemicals of Hadrobregmus pertinax (englanniksi)