Kunnian kentällä
John Hustonin ohjaama Yhdysvaltojen sisällissotaan sijoittuva elokuva vuodelta 1951
Kunnian kentällä (The Red Badge of Courage) on John Hustonin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1951. Elokuva perustuu Stephen Cranen romaaniin Punainen kunniamerkki ja sen tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltain sisällissotaan. Elokuvan päähenkilö on Audie Murphyn näyttelemä sotilas, joka joutuu todistamaan itselleen rohkeutensa, osoitettuaan aiemmin pelkuruutta.[1]
Kunnian kentällä | |
---|---|
The Red Badge of Courage | |
![]() |
|
Ohjaaja | John Huston |
Käsikirjoittaja |
|
Perustuu | Stephen Cranen romaaniin |
Tuottaja | Gottfried Reinhardt |
Säveltäjä | Bronisław Kaper |
Kuvaaja | Harold Rosson |
Leikkaaja | Ben Lewis |
Tuotantosuunnittelija | Cedric Gibbons |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Metro-Goldwyn-Mayer |
Levittäjä | Metro-Goldwyn-Mayer |
Ensi-ilta | 16. maaliskuuta 1951 |
Kesto | 69 min. |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[2]
Roolit
muokkaaAudie Murphy | … | Henry Fleming, nuorukainen |
Bill Mauldin | … | Tom Wilson, kovaääninen sotilas |
John Dierkes | … | Jim Conlin, pitkä sotilas |
Arthur Hunnicutt | … | Bill Porter |
Douglas Dick | … | luutnantti |
Tim Durant | … | kenraali |
Lähteet
muokkaa- ↑ Hal Erickson: The Red Badge of Courage allmovie.com. Viitattu 29.1.2010. (englanniksi)
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 31.7.2017. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kunnian kentällä Internet Movie Databasessa (englanniksi)