Kullervo Killinen
Paolo Kullervo Killinen (15. maaliskuuta 1912 Rooma, Italia – 18. helmikuuta 1994 Helsinki) oli suomalainen valtiotieteilijä, kommodori ja valtiotieteen tohtori. Hän toimi merivoimien palveluksessa vuosina 1934–1960. Sen jälkeen hän siirtyi Suomen Tietotoimiston toimitusjohtajaksi vuosiksi 1961-1972.[2] Hän oli perehtynyt erityisesti kansainväliseen politiikkaan. Ulkopoliittinen Instituutti myöntää hänen muistokseen perustetun Kullervo Killinen -palkinnon merkittävälle tutkijalle, joka osallistuu aktiivisesti kansainvälistä politiikkaa koskevaan keskusteluun ja jonka ajatukset ansaitsevat huomiota Suomessa.[3] Ensimmäisenä sen sai brittiläinen historioitsija Timothy Garton Ash vuonna 2006.[4]
| Kullervo Killinen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Paolo Kullervo Killinen |
| Syntynyt | 15. maaliskuuta 1912 Rooma, Italia |
| Kuollut | 18. helmikuuta 1994 (81 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusvuodet | 1932–1960 |
| Sotilasarvo | kommodori |
| Kunniamerkit |
VR2 sot.ansioista rauhan aikana VR3 tammenlehvien kera Sotilasansiomitali 2.lk Rautaristi Saks. Kotkan ansioritarikunnan 3.lk risti Ruotsin Miekkaritarikunnan komentajamerkki Pyhän Konstantinus Suuren ritarikunnan suurristi Aleksandrian patriarkaatin Ansioritarikunnan suurupseeri Pyhän Dionysioksen ritarikunnan suurupseeri Pyhän Markuksen ritarikunnan komentajamerkki Apostolisen istuimen vartija [1] |
| Ylennykset |
aliluutnantti (1934) luutnantti (1936) kapteeniluutnantti (1941) komentajakapteeni (1944) komentaja (1955) |
Killinen toimi puheenjohtajana lukuisissa yhdistyksissä ja järjestöissä, esimerkiksi Meriupseeriyhdistys, Saaristomeren kadettipiiri, Valtiotieteellinen yhdistys, Laivaston kilta, Suomi Merellä -säätiö, Purjelaivasäätiö, Suomenlahden Nuorisopurjelaivat Oy, Jertec Oy, Pyhän Konstantinus Suuren ritarikunnan kv. neuvosto, sekä lukuisat maanpuolustuskillat.[1]
Killinen sai urallaan muun muassa Puolustusvoimain hopeisen ja kultaisen ansiomitalin, Laivaston Killan kultaisen ansiomerkin, SVUL:n kultaisen ansiomerkin, Meriupseeriyhdistyksen kultaisen ansiomerkin. Hänet nimitettiin myös Teksasin laivaston kunnia-amiraaliksi.
Kullervo Killisen vanhemmat olivat arkkitehti Väinämö Killinen ja Aino Ester Immonen.[5]
Teoksia muokkaa
- Demokratia ja totaalinen sota, tutkimus poliittis-sotilaallisen sodanjohdon teoriasta, järjestelystä ja toiminnasta, 1956
- Kannella kun fregatin, 1991
- Kansainvälinen politiikka 1–2,
- Kansallinen etu ja kansainvälinen kehitys, 1967
- Laivat puuta, miehet rautaa moottoritorpedoveneiden taistelut Suomenlahdella 1941–1944, Orvo Peuranheimo, Jouko Pirhonen, Kullervo Killinen, 1956
- Maailman tapahtumat (toim.) 1964, 1965, 1966, 1967
- Miekka tuppeen poliittisen ja sotilaallisen johdon dualismi Suomen sodissa 1939–1944, 1983
- Pääsihteerikilpa, putosiko Max Jakobson – vai putosiko Suomi?, 1973
- Puolueettomuuden miekka suomen puolustuskysymyksen tarkastelua, 1964
- Sprengtportenin linja, Suomen turvallisuuspolitiikan alkuvaiheita, 1988
- Suomen tie sotaan 1940–41, 1975
- Tasavallan kulissimiehenä, 1974
- Tie kansainväliseen turvallisuuteen liitteenä katsaus nykyiseen turvallisuustutkimukseen, 1965
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Kadettiupseerit 1920-1985, s. 321. Kadettikunta r.y., 1985. ISBN 951-99690-4-7.
- ↑ Kun STT kävi Presidentin puheilla Revon takia. Suomen Kuvalehti, 47/1972, s. 62-63. SK Arkisto (vain tilaajille). Viitattu 25.8.2021.
- ↑ UPI
- ↑ YLE
- ↑ Kuka kukin on 1978 : Kullervo Killinen