Kryptondifluoridi
Kryptondifluoridi (KrF2) on kryptonin ja fluorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste ja yksi jalokaasuyhdisteistä. Yhdistettä voidaan käyttää hapettavana ja fluoraavana epäorgaanisen kemian synteeseissä.
| Kryptondifluoridi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | KrF2 |
| Moolimassa | 121,8 |
| Ulkomuoto | Väritön kiteinen aine |
| Sulamispiste | 25 °C (hajoaa)[1] |
| Sublimoitumispiste | 0 °C (alennetussa paineessa)[2] |
| Tiheys | 3,24 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Ominaisuudet muokkaa
Kryptondifluoridi on pysymätön yhdiste ja hajoaa huoneenlämpötilassa kryptoniksi ja fluoriksi. Alle -78 °C:n lämpötilassa se on kuitenkin stabiili väritön kiteinen aine. Yhdisteestä tunnetaan kaksi kidemuotoa, jotka ovat α- ja β-muodot. Molempien alkeiskoppi on tetragonaalinen. Rakenteeltaan molekyyli on lineaarinen. Kryptondifluoridi on reaktiivista ja reagoi muun muassa veden kanssa ja metallit se hapettaa fluorideiksi, joissa metalli on useimmiten korkeimmalla mahdollisella hapetusluvulla. Yhdiste reagoi Lewis-happojen kanssa muodostaen yhdisteitä, joissa on fluorikryptonkationi (KrF+). Esimerkiksi reaktiossa antimonipentafluoridin kanssa muodostuva yhdiste on KrF[SbF6].[2][3][4][5][6][7]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Kryptondifluoridi on ensimmäinen koskaan valmistettu kryptonyhdiste. Sitä valmisti ensimmäisen kerran D.R. MacKenzie vuonna 1963 suuntaamalla elektronisuihkun kryptonin ja fluorin seokseen -150 °:n lämpötilassa. Muita vaihtoehtoisia valmistustapoja ovat esimerkiksi säteilyttämällä kryptonin ja fluorin seosta ultraviolettivalolla tai valokaaren avulla alhaisissa lämpötiloissa.[2][3][4][6][7]
Kryptondifluoridilla on käyttökohteita lähinnä akateemisissa tutkimuksissa. Sen avulla voidaan valmistaa esimerkiksi epäorgaanisia fluorideja, joissa metalli on korkealla hapetusluvulla.[3][6][7]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–69. 39th Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.3.2021). (englanniksi)
- ↑ a b c Gary J. Schrobilgen, David S. Brock & Hélène P.A. Mercier: Noble-Gas Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2012.
- ↑ a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 442-443. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)
- ↑ a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 576. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
- ↑ Geoff Rayner-Canham & Tina Overton: Descriptive Inorganic Chemistry, s. 492. 5th Edition. W. H. Freeman and Company, 2006. ISBN 978-1-4292-2434-5. (englanniksi)
- ↑ a b c Janey Levy: Krypton, s. 28-30. The Rosen Publishing Group, 2009. ISBN 978-1-4042-1778-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.3.2021). (englanniksi)
- ↑ a b c John F.Lehmann, Hélène P.A.Mercier & Gary J.Schrobilgen: The chemistry of krypton. Coordination Chemistry Reviews, 2002, 233–234. vsk, nro 1, s. 1-39. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.3.2021. (englanniksi)