Kristinusko Etelä-Carolinassa
Tämä artikkeli kertoo kristinuskosta Etelä-Carolinan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Vuoden 2014 väestötutkimuksen mukaan kristinusko on Etelä-Carolinan suurin uskonto. 78 prosenttia Etelä-Carolinan väestöstä kuuluu kristillisiin kirkkoihin.[1]
Tunnustuskunnat
muokkaaVäestötutkimuksen mukaan suurin kristinuskon suuntaus on protestantismi: evankelista protestantismia tunnustaa 35 prosenttia väestöstä. Päälinjan protestantismia tunnustaa 16 prosenttia väestöstä. Mustaan kirkkoon kuuluu 15 prosenttia väestöstä.[1]
Katoliseen kirkkoon kuuluu 10 prosenttia väestöstä.[1]
Yhdysvalloissa kristillisiin kirkkoihin lasketaan kuuluvaksi myös mormonit ja Jehovan todistajat. Näihin liikkeisiin kuuluu molempiin noin prosentti väestöstä.[1]
Historia
muokkaaSiirtokunta-kausi (1663–1729)
muokkaaKuningas Kaarle II lahjoitti Carolinan siirtokunnan englantilaisille magnaateille. Nämä toivat siirtokuntaansa sekä Englannin kirkon, että suvaitsevaisuuden kannustaakseen kauppaa ja maan asuttamista. Siirtokunnan perustuslaissa (1669) määrätttiin, että seitsemän henkeä voi anoa lupaa seurakunnan perustamiseen.[2]
Lähteet
muokkaa- Christensen, Torben & Göransson, Sven: Kirkkohistoria 2. Paavin jumalanvaltiosta uskonnonvapauteen. Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-057-4.